maanantai 29. toukokuuta 2017

Ironman Lanzarote 2017 loppuraportti

Herätys ja valmistelut

Kello herätti 04.45 ja ripeät aamutoimet alkoivat välittömästi. Geelit ja urheilujuomat olin jo tehnyt valmiiksi, mutta aamupalan tein normaalina. Keitin aamupuuron niin kuin Mamma aikoinaan teki sen lapsenlapselleen ja jos sitä ei syönyt niin ”Markus-setä” olisi hyvin vihainen. No kilttinä poikana söin sen nytkin, vaikka itse sen keitin. Kyytipojaksi vetäisin kupin kahvia ja 3 kanamunaa.

Kaitsu noudatti omaa perinteistä rituaaliaan ja seurasin Kaitsun toimia syrjäsilmällä sekä suurella mielenkiinnolla. Moninkertaisen Ironmanin toimintaa oli mukava seurata. Kaitsu oli jo henkisesti täysin kilpailussa. Hänestä näkyi keskittynyt, mutta ehkä hieman jännittynyt ilme. Toistojen määrä oli kuitenkin selkeästi näkyvillä. Jokainen tavara meni huolellisesti omalle paikalleen ja kassiin.

Ironman-kilpailijalle annetut tarvikkeet

Itselläni on tapana laittaa kilpailuun liittyvät varusteet alustalle. Siitä on helppo käydä läpi lajikohtaiset varusteet ja energiat.
Uimavarusteet: märkäpuku, lasit, uimalakki
Pyöräilyvarusteet: Kypärä, kengät, ajolasit, geelit, 2 juomapulloa, numerolappuvyö / numerolappu
Juoksu: Juoksukengät, geelit, juoksulippa, sukat
Muut: Päällä kisa-asu, nilkassa ajanottosiru ja remmi nilkkaan. Lisäksi omahuoltopisteiden geelit ja juomat. Varustetarkastuksen jälkeen kamat oikeisiin kasseihin ja menoksi. Jalkapumppu piti olla myös mukana, koska kilpailujärjestäjällä ei pumppua ole antaa.



Rannassa oli taas harras tunnelma. Pimeys peitti vielä taivaan ja tuuli puhalsi maltillisesti. Kilpailijat touhusivat maltillisesti. Espanjalaiset tervehtivät omiaan ja tsemppasivat kilpailuun. Puolisot pussailivat aidan läpi toisiaan ja hyvästelivät. Rengaspaineita tarkastettiin ja varustepusseja täydennettiin. Jännitys selvästi kasvoi, kun siirtyminen uinnin lämmittelyyn lähestyi. On hieno tunne, kun pääsee seuraamaan tätä tapahtumaa näinkin läheltä. Samalla huomaa, kun oma jännitys kasvaa myös hieman.

Sain pakattua geelit ja aseteltua juomapullot pyörään. Vein myös omahuoltoon menevät pullot käsketylle paikalle. Huoltajaa en enää löytänyt mistään ja en saanut annettua hänelle GoPro kameraa käyttöön. Pumppukin jäi minulle käsiin pyörimään. Näin Kaitsua vielä vessajonossa ja annoin pumpun hänelle. Menin itsekin jonon päähän jonottamaan pääsyä vessaan. Uintilämmittelyt jäivät väliin huoltajan etsinnän ja vessajonotuksen vuoksi, mutta en antanut sen häiritä valmisteluani. Heitin siviilikamat pussiin ja aloin pukemaan märkäpukua päälleni. Aamu oli alkanut jo sarastamaan ja meteli rannasta kovenemaan. Jännitystä oli selkeästi ilmassa.


Uinti

Seisoin lähtöalueella 1 tunti 10 min lähtijät kyltin takana. Tavoiteaikani oli juuri tämä. Oli taas mukava seistä 173 cm pitkänä isojen ukkojen keskellä. Ympärilläni oli yli 1600 uimaria ja pesukone olisi melkoinen. Olin päättänyt lähteä suoraan keskeltä ja kovaa ensimmäiselle poijulle. Lähtö on paha paikka ja toivoin, että väylää aukeaa hyvin edessäni. Samassa kuulin kaiken miettimisen keskelle ”yksi minuutti!”.  Jännitys kasvoi ja sykemittari näytti jo valmiiksi 110. Uimarit tsemppasivat vielä toisiaan taputtamalla. Edessä oli kaksi 1.9 km lenkkiä eli yhteensä 3.8 km uinti.

kuva: Hanna Reijonen

Torven törähdyksellä tämä massiivinen ihmismassa lähti vyörymään kohti merta. Minä siellä mukana. Olin päättänyt uintilinjani ja en pystynyt perääntymään päätöksestäni. Kilpailijat olivat kuin etenevä härkälauma, kaikki eteen jäävä murskaantuu sen jalkoihin. Mahtava fiilis! Adrenaliini purkaantuu vereen ja syöksyn kauheaan pärskeeseen. Kirkas vesi on hävinnyt, koska tämä mahdoton mylly on nostanut hiekan pohjasta pintaan. En ollut ikinä kokenut vastaavaa kuohua vielä missään kilpailussa. Kilpailuvideosta näkee massan voiman.

Pienen uinnin jälkeen törmään ihmismassaan. Seinään, joka ei liiku eteenpäin. Takana tulevat uimarit alkavat puskea päälle ja minun on pakko painaa itseni läpi tästä muurista. Pääsin läpi kovalla työllä ja saan iskuja päähän sekä kylkiin. Pienen uinnin jälkeen joku roikkuu nilkkaremmissä. Otin muutaman rivakan potkun uintiin mukaan ja roikkuja jäi jonnekin taakseni. Ensimmäisellä poijulla oli ahdasta ja iskuja sateli tässä käännöksessä myös ihan kohtuudella.

Pitkä suora osuus seuraavalle kääntöpoijulle oli hieman jo helpompaa. Hieman ennen kääntöpoijua eteen tuli joku uimari, jolla oli suunta hukassa. Yllättäen sain samalta uimarilta kovan potkun naamaan. Uimalasi onneksi suojasi naamaa ja silmää. Uimalasi upposi hyvällä imulla silmään ja kirosin ääneen. Kohta sama kaveri oli taas edessäni mesoamassa. Otin kaveria tukevalla otteella nilkasta ja kiskaisin taaksepäin. Vältyin uudelta potkulta naamaan tehtyäni näin. Itselläni oli koko ajan suora linja poijua kohti, mutta tämä kaveri oli ihan pihalla, eikä tiennyt minne oli menossa.

Kääntöpaikalla oli ruuhkaa todellakin. Kaikki halusivat leikata juuri poijun kylkeä hipoen ja päätin ottaa oman linjan hieman kauempaa. Jouduin silti keskelle aika tiivistä uimariporukkaa. Käteni osui erään naiskilpailijan takaraivoon aika kovasti ja pyytelin anteeksi osumaa. Hän kirosi jotain takaisin ihan aiheesta. Onneksi osuin häneen kämmenellä niin se ei varmasti tehnyt kipeää. Kierroksen loppuosan pääsin kauhomaan rauhassa, jos mukaan ei lasketa maihinnousua.

Toinen kierros alkoi rauhallisemmin. Rannan vesi oli jo selkeämpää hiekasta ja muista uimareista. Otin silti hieman ulompaa oman uintilinjan ja lähdin toiselle kierrokselle kauhomaan. Oli upeaa uida energiaa säästäen ja rennosti. Ajatukset olivat käsivedoissa, suunnassa ja seuraavassa vaihdossa. Ensimmäinen kierros oli vienyt aivan liikaa voimia. En käyttänyt kuin käsivetoja ja potkuja harvakseen. Sain pidettyä hyvän vauhdin uinnissa, vaikka kierrokseni oli pidempi ulkokierroksen kautta. Viimeisen suoran otin suoraan maihinnousupaikkaa kohti ja lisäsin potkuja mukaan.

kuva: Hanna Reijonen

Käsi osui pohjaan ja se on merkki sille, että voin nousta ylös jaloilleni. Lähdin kahlaamaan rantaan musiikin pauhatessa rannalla ja yleisö kannusti upeasti. Juostessani ihmiskujan keskellä kohti vaihtopaikkaa hyvänolon tunne oli kehossa. Yksi laji takana ja kaksi edessä. Nyt olisi kuitenkin se pitkäkestoisin ja ehkä vaativin osuus eli 180.2 km pyöräily. Reitti on raskas ja vaarallinenkin. Raskaaksi reitin tekee kovat tuulet, isot vaativat nousut ja kuumuus. Vaaralliseksi reitin tekee jyrkät laskut. Laskuissa nopeudet voivat olla yli 80 km/h. Kaatuminen kovista nopeuksista johtaa varmasti pahaan loukkaantumiseen.

Pyöräily

Varusteiden vaihto uinnin jälkeen meni hienosti ja juoksin avojaloin pyörälle. Kengät laitoin vasta pyörällä jalkaani. Sitten nostin pyörän telineestä ja juoksin pyörää taluttaen ohi linjasta missä pyörän päälle saa nousta. Tälle linjalle oli kasaantunut porukkaa, jotka yrittivät nousta ”ratsunsa” selkään ajattelematta sitä, että he tukkivat koko aukon touhullaan. Muiden kilpailijoiden oli hankala päästä tuon sumpun ohi. Joku espanjalainen takanani menetti hieman hermojaan näihin tien tukkijoihin.

Tässä minun uusi käytetty kilparatsu. Vanha runko hyvillä kiekoilla. Hinta- ja laatusuhde kohdallaan. Käytettynäkin saa hyvää kalustoa.
Pyöräilyreitti

Pyöräreitti suuntasi Puerto del Carmenista kohti tulivuorialuetta, saaren lounaisosaa El Golfoa. Ennen El Golfoa oli kuitenkin mukavia ”pikkumäkiä” ennen Yaizaa. Olimme käyneet edellisellä viikolla treenaamassa siellä useaan kertaan ja se oli lempireittiäni. Tie oli sileää ja maisemat huikean hienoja. Noin 5 m/s tuuli painoi vastaan jostain pohjoisesta, mutta se ei haitannut menoani. Edellisenä vuonna tuuli oli paljon kovempi ja oli paljon huonommassa kunnossa kuin tänä vuonna. Pyöräily tuntui liiankin hyvältä.

El Golfo


Oli mahtavaa ajaa, kun kanssakilpailijoita tuli selkä edellä vastaan. Päätin kuitenkin rauhoittaa menoa, että jaksan ne vaativimmat osuudet mitkä alkoivat Tequisesta. Sain poljettua uuden FTP ennätyksen ensimmäisessä isossa nousussa kohti Los Nievesiä ja Mirador del Hariaa eli tehontuotto jaloilla 20 min aikana oli aika hyvin tehokasta. Olimme käyneet treenaamassa onneksi nämäkin nousut edellisellä viikolla ja oli jotenkin helppoa polkea mäkeä ylös, kun se oli jo lihasmuistissa. Juttelin aina ohittaessa muutaman sanan kanssakilpailijoiden kanssa, mutta hieman ennen huippua en minäkään ollut enää juttutuulella.

Oli mukava tulla kovaa omahuoltopisteeltä Los Nievesin/Mirador del Harian huipulta, isoa alamäkiä kohti Harian kylää. Oli upeaa pyörittää kevyesti kampia ja ottaa happoja pois reisistä. Ihastelin tällä serpentiinitiellä maisemia ja Kaitsu oli samassa porukassa polkemassa. Kaitsu oli tarjonnut minulle geelin ennen Los Nievesin nousua, kun omat olivat juuri loppuneet. Kaitsu oli ohittanut minut, kun olin käynyt vessassa. Minä oli taas ohittanut Kaitsun, kun hän oli käynyt kusella. Nyt poljimme kovaa alamäkeä kohti Harian kaunista kylämaisemaa ja seuraavaa kovaa nousua. Oli hieno fiilis olla samassa kilpailussa henkilön kanssa, joka sai minut triathlonin harrastajaksi ja Lanzarotelle.

Harian kylässä oli hieno tunnelma. Ihmiset kannustivat kovaan ääneen ja erään baarin pihassa oli kyltti ”free beer for competitors”. Meinasin kääntyä takaisin, kun huomasin sanat ilmainen ja olut. Se on suomalaiselle miehelle kova paikka jatkaa matkaansa. Jos siellä olisi ollut vielä ämpäri, niin olisin varmasti kääntynyt takaisin. Piti keskittyä tekemiseen. Nyt alkoi seuraava kova nousu kohti Mirador del Rioa. Se pätkä oli myös yksi reitin upeimpia. Tien nousi huippua kohti jyrkänteen reunan muotoja myötäillen ja alhaalla näkyi meri turkoosin värisenä. Tiputusta jyrkänteeltä oli noin 450 metriä. Aivan huipulla oli yksi huoltopaikoista ja heti huipun jälkeen alkoi todella pitkä ja vauhdikas lasku.



Oli mahtavaa lähteä laskemaan mäkeä. Kaitsu oli noin pari sataa metriä minun edessä. Tässä laskussa nopeudet nousevat todella korkeiksi, nyt vaarana oli puuskittainen kova sivutuuli. Minulla oli korkealla profiililla olevat vanteet. Ne ottivat hyvin sivutuulta itseensä ja sain keskittyä ajamiseen. Nyt oli kuitenkin mahdollisuus ottaa aikaa kiinni ja painaa menemään. Pahin on jo takana ja edessä oli vain Nazaretin nousu ja ”Via dolorosa”. Ristimme noin 3,3 km pätkän Via Dolorosaksi sen epätasaisuuden takia. Ajattelin, että se ei ole minulle niin paha kuin edellisenä vuonna ja puskin riskillä nyt eteenpäin Kaitsun ohi mäen alas Ariettaan. Kovin nopeus meni varmaan yli 70 km/h, sivutuulen hidastaessa vauhtia. Takana oli jo noin 130 km taivalta ja energiatasot sekä nesteytys olivat hyvät. Lämpötila oli huomattavasti korkeampi kuin edellisenä vuonna ja hiki valui solkenaan. Musta ajoasu oli muuttumassa suolasta vaaleammaksi.

Nazatetin nousu alkoi hyvin ja 147 km kohdalla joku napsahti kyynärpään alla. Oikean kyynärtuen alta oli katkennut pultti ja toinen pultti alkoi löystymään. Painoin kyynärpään tiukasti tukea vasten, että se ei tippuisi kokonaan pois. Nazaretin nousussa Kaitsu ohitti minut jälleen, kun kurvasin BMC:n huoltoauton luo kysymään apua. Mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Via Dolorosa oli hankala ajaa, kun en voinut ajaa pystyssä. Tuntui, että hampaat tippuvat suusta. En voinut pitää kovaa vauhtia ja se alkoi ärsyttämään minua.

Katkennut pultti kyynärtuen alla

Viimeinen 10 km ennen juoksun alkua alkoi hyviä alamäkiä. Pidin vasemmalla kädellä oikeasta kyynärtuesta kiinni ja jarrutin oikealla. Välillä oli pakko jarruttaa etu- ja takajarrulla, kun meinasin kaatua erään liikenneympyrän jälkeen. Pelkkä takajarrun käyttö heitti pyörän pahaan luisuun kohti kaidetta, mutta sain oikaistua pyörän ennen törmäystä. Oli suojelusenkelit taas mukana matkalla.

Viimeisen 5 kilometriä ajoin sen minkä pääsin. Saavuin vaihtoalueelle ja huomasin Kaitsun edessäni. Taputin Kaitsua olkapäälle ja jatkoin juosten juoksuvarusteideni luokse. Sain tehtyä ihan hyvän viimeisenkin vaihdon, mutta pystyn parempaan, jos ensi vuonna menen Lanzarotelle. Täytyy myöntää, että pasmat menivät sekaisin kyynärtuen takia ja valmistautuminen juoksuun häiriintyi tästä episodista. Pyöräilyosuus oli kuitenkin takana ja nyt on ”vain” maraton eli 42,2 km juoksu.

Juoksu

Olin valinnut juoksukengiksi pehmeät ja kevyet Skechersit. Alun perin minun piti ostaa Newtonit, mutta ajattelin säästää jalkoja pehmeämmillä kengillä. Endurance Sport toimitti minulle kengät, geelit ja muutamia Extreme triathlon Celtmaniin tarvittavia tuotteita, noin pari viikkoa ennen Lanzarotelle lähtöä. Kengillä en ehtinyt kuitenkaan juoksemaan yhtään metriä ennen Lanzarotea. Luotin siihen, että jalat kyllä kestävät uudet kengät ilman ongelmia. Nyt oli todella hyvä testi jaloille juosta kengät sisään noin 26-28 asteen lämmössä.

Reitti oli muuttunut hieman edellisestä vuodesta. Ensimmäinen lenkki olisi noin 31 km, joka menee Puerto del Carmenista aina Arrecifeen asti ja takaisin Puerto del Carmeniin maalialueelle. Toinen lenkki lähtee taas maalialueelta takaisin samaa rantatietä kohti Arrecifeä, mutta kääntyy jo lentokentän kohdalta takaisin maalialueelle ja maaliin. Helppoa kuin heinänteko tai sitten ei.

Ensimmäinen 10 km on sellaista läpyttelyä ja tunnustelua. Sykkeet ovat pk-alueella ja juoksu ei tunnu pahalta. Lämpö taas tuntuu pahalta ja nestettä kuluu. Hidastan tai pysähdyn huoltopaikoilla. Otin pieniä pesusieniä niskaan ja olkapäihin. Kaadoin vettä jokaisella huoltopisteellä päälleni pysyäkseni virkeämpänä. Kengät eivät olleet kevyet tai nopeat kun ne kastuivat. Ne olivat todella huonot. Lisäksi noin 25 km kohdalla tunsin, että neste ei enää imeydy elimistöön. Vesi hölskyi mahassa ja se tiesi ongelmia matkan edetessä. Ainoa lääke tähän ongelmaan olisi saada suolaa jostain ja kilpailun huoltopisteillä ei suolaa löytynyt. Geeleissä oli hieman ja otin heti tuplageelin ja vettä päälle. Jatkoin juoksua ja lopulta päätin juosta reitin vierellä olevaan ravintolaan. Otin sieltä suolasirottimesta suolaa katsojien äimistellessä tekemisiäni. Iskin silmää lähimmälle ihmiselle ja sanoin, että kroppa tarvitsee suolaa.

Olin juossut kuin sumussa. Saavuin vihdoinkin toisen lenkin alkuun ja suolan vaikutus alkoi tuntua kehossa. Viimeinen 10 km alkoi hieman paremmissa merkeissä. Yleisö oli villinä, kun kilpailijoita saapui jo maaliin. On uskomatonta, miten yleisö tuo voimaa tekemiseen. Pysähdykset huoltopaikalla olivat nyt nopeampia ja käsitys kilpailun päätöksestä alkoi voimistua. Tämä oli kuitenkin välitavoite ennen Extreme triathlon Celtmania ja piti laittaa jäitä hattuun. En voinut juosta jalkoja hapolle, että saisin palautumisen kilpailun jälkeen nopeammin käyntiin.

Noin 7 km ennen maalia lisäsin hieman vauhtia. Oli upeaa, kun neste oli imeytynyt eikä hölskynyt mahassa. Matka lyheni joka askeleelta. Kiitin vapaaehtoisia liikenteenohjaajia kääntöpaikalla ja lähdin kohti maalia. Matkaa enää 5 km ja fiilikset nousivat koko ajan maalin lähestyessä. Lopulta kuulin jo maalialueen musiikin ja kuulutukset. Iho nousi kananlihalle, kun näin maalialueen. Vasemmalla puolella oli yleisöaitio ja tienvarret olivat yleisöä täynnä. Ihmiset kehuivat ja kannustivat. Löin ylävitosia vähän väliä kannustajien kanssa ja lähestyin maalia. Tällä kertaa tiesin, että saan tarttua Ironman banderolliin ja kohottaa sen ylös. Tartuin siihen ja nostin sen kohti taivasta. Ajattelin jo seuraavaa vuotta Lanzarotella, kun banderolli tippui taakseni ja otin mitalin kaulaani.

Oli upeaa kätellä kilpailunjohtajaa ja lähteä lavan taakse keräämään ajatuksia. Olo oli taas hieman tyhjä, liikuttunut ja onnellinen. Voin sanoa, kun selasin myöhemmin järjestäjän kilpailun aikana minusta otettuja kuvia, niin melkein jokaisessa oli hymy naamalla. Joku voisi kysyä, että mitä siinä sinun aamupuurossasi oli? Voisin sanoa, että siinä oli koko syksyn, talven ja kevään määrätietoinen työ.



Loppusanat ja lyhyt raportti

Syksyn, talven ja kevään määrätietoinen treenaaminen ei ollut mennyt hukkaan. Olin parantanut omaa viimevuoden aikaani yli 1 tunnin ja 44 minuuttia, vaikka minulla oli vastoinkäymisiä kilpailussa. Hyvä kilpailuun valmistautuminen oli varmaan ollut yksi tekijä onnistumiselle. Edellisellä viikolla kilpailureitillä tuli pyöräilykilometrejä noin 285 km. Uintia noin 7-8 km. Juoksua noin 30 km. Tribase-valmennus on etänä, mutta ammattitaitoisesti suunnitellut ohjelmat vievät näköjään hyviin tuloksiin. Tämä oli vasta 3. triathlon kesäni ja taakse on jäänyt 10 triathlon kilpailua ja 15 kg läskiä. Tällä on myös ollut vaikutusta tekemiseen.

Vuorotyö ei ole este kovalle ja aikaa vaativalle harjoittelulle, mutta työaikamuoto on erittäin kova rasite tekemiselle. Harvat vapaat viikonloput ja välillä pitkät 16 tuntiset työpäivät, estävät pääsyn lähijaksoille ja rasittavat sosiaalista elämää muutenkin. Olen haaveillut työaikamuodon muutoksesta 12 tuntiin jo pitkään. Saisin enemmän vapaita viikonloppuja ja aikaa treenaamiseen.

Treenien ja työaikamuodon kanssa olen tehnyt välillä monen viikon putkia todella vähillä yöunilla ja kuunnellut kuittailua henkilöiltä ”Älä ole tuon näköinen ja naurua päälle!”. Olen varmaan ollut aika rähjäisen näköinen välillä, kun saan tuollaisia kommentteja. On onneksi tullut positiivisiakin kommentteja ihmisiltä. He tsemppaavat ja kannustavat. On tuttavia, tuntemattomia, muita triathlonisteja ja yrityksiä. Kiitos teille! Työkaverit piippujen juurella ovat upea kannustusryhmä, jotka jaksavat kannustaa ja olla tukena, kun on todella väsynyt.

Perhe ja vaimo kärsivät työaikamuodosta eniten ja kun treenien takia olen vielä vähemmän kotona viikonloppuisin. Koen tästä syvää syyllisyyttä harjoitellessani. Olen kuitenkin ollut todella monta vuotta lasten harrastuksissa kiinni ja nyt on minun aika olla hieman itsekäs. Myöhemmin aika voisi olla jo kiitänyt ohi ja mahdollisuus mennyt. Lähdin työelämään jo 16-vuotiaana ja tehnyt siitä asti aina jotain. Opiskelujenkin aikana olen tehnyt aina töitä. Olen nyt kohta 47-vuotias ja luulisi, että voin olla kerrankin itsekäs, tuntematta syyllisyyttä hyvästä olosta. Olen miettinyt tätä asiaa viimeiset pari vuotta. Ehkä olen väärällä tiellä tai sitten oikealla. Aika näyttää…

Nyt on kuitenkin nokka suunnattu kohti tuntematonta. Tämä tulee olemaan kovin urheilullinen tavoite minun elämässä. Tavoite on fyysisesti, logistisesti ja taloudellisesti ehdottomasti vaativin mihin olen törmännyt. Palautuminen Ironman Lanzarotesta tähän kilpailuun tekee myös haastavan. Tämä kilpailu on Extreme triathlon Celtman, Skotlannissa. Kilpailu starttaa 17.6 aamulla. Uinti 3,2 km noin 10 asteisessa merivedessä, pyöräily on 202 km vaativissa olosuhteissa ja juoksu 42,2 km on yhden Skotlannin suuren vuoren yli takaisin Torridonin kylään. Siinä kilpailu lyhykäisyydessään.
Olen käsittääkseni ensimmäinen suomalainen kilpailija tässä kilpailussa. Suomi täyttää tänä vuonna 100, Celman on minun henkilökohtainen Suomi100 haaste.
Lyhyt raportti
                               





PS. Kiitos Kaj Järveläinen, kun olit mukana kisareissulla ja kiitos geelistä ennen Los Nievesin nousua. Oli hyvä kisaan valmistava viikko ja kisa. Olit oikeassa, kun kerroit joskus kilpailusta minulle. Kilpailun kovuus on se mikä Ironman Lanzarotessa kiehtoo.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Viimeiset valmistautumiset ennen kilpailupäivää.

Viikko on mennyt leppoisissa merkeissä. Edellisellä viikolla pyöräilyä tuli noin 285 km ja juoksua noin 30 km. Uintiakin tuli ainakin 7-8 km. Tämä viikko on oltava kevyt, että ehtii palautua kilpailuun. Alkuviikosta teimme todella kevyttä harjoitusta ja tankkaus aloitettiin jo tiistaina. Oli mukava käydä uimassa, kun aallot olivat pienempiä kuin edellisellä viikolla. Rentoa uintia ja ohi uivien kalojen ihastelua. Lauantaina kaikki on toisin, kun rannasta lähtee yli 1600 kilpailijaa veteen. Se on melkoinen pesukone, missä saa osumia kanssakilpailijoiden käsistä ja jaloista. Pitää myös itse raivata tietä, että ei jää jalkoihin. Toiselle lenkille on jo tullut lisää tilaa ja lihakset alkavat muutenkin lämpenemään, sekä vanhat olkapäät notkistumaan. Ajattelin uida tämän kilpailun pelkillä käsivedoilla ja säästää jalkoja pyöräilyyn. Teen lopullisen päätöksen kilpailun aikana.


Teimme myös pari juoksulenkkiä yhden pidemmän kevyen lenkin ja yhden lyhkäisen. Lyhyt lenkki sisälsi joitakin vetoja. On muuten mukava lähteä juoksemaan maraton uusilla juoksukengillä. Kilpailuissa ei pidä ikinä kokeilla mitään uutta, mutta olosuhteiden pakosta teen näin. Kokeilen samalla vähän muitakin uusia juttuja tässä kilpailussa, mutta sellaista se on. Kahden tai kolmen tunnin harjoituksissa ei saa sitä tuntumaa kuin täyden matkan kilpailussa ääriolosuhteissa. Täällä on hyvä kokeilla jotain uutta, jos joku kokeilu on täällä hyväksi havaittu se käy sitten ihan mihin tahansa täyden matkan kilpailuun maailmassa.

Viimeinen treeni tällä viikolla oli pyöräily. Teimme pyöräilyn todella kevyenä ja suuntasimme nokan Arrecifen suuntaan. Lähdimme ajoissa liikkeelle välttääksemme suurinta liikennettä, mutta taisimme juuri ajoittaa lähtömme suoraan ruuhkaan. Se ei meitä onneksi haitannut, kun liikennekulttuuri on aivan erilaista kuin Suomessa. Täällä kaikki autoilijat antavat tietä pyöräilijöille ja suojatien ylittäjille, tosin kuin meillä Suomessa. Ajoimme vielä noin puolen kilometrin matkan moottoritien reunaa, mistä pääsimme Playa Hondaan ja rantaan tulevalle juoksureitille. Kävimme kääntymässä kääntöpaikalla ja ajoimmen rantaa pitkin Pueto del Carmeniin aamukahville kantakahvilaamme. Samalla seurasimme, kuinka kilpailujärjestäjät kasailivat vaihto- ja maalialuetta rantakadulla. Treeni oli juuri sellainen millainen sen pitikin, palauttava ja rento.


Illat ovat menneet ruokaa tehden, syöden, wi-fi verkkoa etsien ja tuulen voimaa ihastellen. Meidän hotellin pienessä uima-altaassa oli aaltoja ja palmut huojuivat. Hotellin vieraat istuivat sisällä, eivätkä terasseilla niin kuin normaalisti. Koko viikko on ollut todella kova tuuli ja se on kääntynyt enemmän pohjoiseen. Se ei ole hyvä meidän kilpailijoiden kannalta. Nyt jännitetään miten voimakas tuuli on itse kilpailussa..

Kilpailu toi meille myös pakollisia vierailuita Club la Santaan, kilpailukeskukseen. Keskiviikkona meillä oli ilmoittautuminen kisatoimistoon. Siellä piti ostaa 10 euron kilpailulisenssi. Tämän jälkeen ohjattiin tiskille mistä sai Ironman repun. Repun sisältö oli taas monipuolinen. Siellä oli pyöräily-, juoksu- ja vaihtovaatepussit, kilpailunumerot, tarrat varusteisiin, ajanottosiru, nilkkapanta ja paljon muuta. Repussa oli myös ohjeet kilpailijoille ja aikatauluja sekä muuta infoa Ironman Lanzaroten historiasta.


Torstaina suuntasimme taas kilpailukeskukseen. Kilpailukeskuksessa oli kilpailuinfo, avajaiset, pyöräarvonta ja tietenkin pasta party. Aikataulu meni hieman kireäksi, kun pääsimme lähtemään kohti kilpailukeskusta. Kilpailuinfo alkoi kello 15.00 ja olimme siellä juuri silloin. Ainoa asia mikä tässä hötäkässä menetettiin, oli hyvät istumapaikat. Itselle oli aika hankalaa yrittää nähdä mitä isolla näytöllä luki ja kaikki piti yrittää kuulla mitä siellä edessä kerrottiin. Kaikkea en edes kuullut. Sääntömuutoksia oli tullut, mutta silloin alkoi joku lapsi itkemään, näin sekin asia jäi kuulematta. Suosittelen kaikille Ironman kilpailijoille, olemaan hyvissä ajoin paikalla kun virallinen kisainfo alkaa. Näin varmistatte istumapaikat ja sen että saatte tärkeän informaation sisäistettyä. Itse lähden nyt hieman vanhoilla tiedoilla matkaan, mutta eiköhän se hyvin mene kun ei peesaa tai roskaa.

Avajaiset olivat taas tärykalvoja ravistava kokemus, mutta upea. Pyöräarpajaisissa arpa jäi 9 numeron päähän. Upean tempopyörän voitti joku tanskalainen, onneksi olkoon. Tankkausteemalla jatkettiin heti muutama tunti arpajaisten jälkeen. Kilpailujärjestäjä täällä Lanzarotella tarjoaa kyllä aivan mahtavan upean ja kattavan ruokatarjoilun. Kilpailijan mukana tulevat henkilöt saavat osallistua myös ruokailuun, kun maksavat 20 euron pasta partylipun erikseen. Oli mukava tulla illalla takaisin hotellille pötköttämään köllikkävatsan viereen tai sen mitä siitä on jäljellä.



Perjantai 19.5.

Viimeinen päivä alkaa olla lopuillaan ja aamulla on aikainen herätys. Pyörä on tarkistettu ja varustepussit on viety vaihtoalueelle. Vielä pitää tehdä viimeiset valmistelut. Laskea enegiamäärät ja suolat tunnille. Pitää tehdä urheilujuomat ja systeemit omahuoltopaikoille. Tunnelma on hyvä, eikä jännitä yhtään. Positiivinen energia virtaa kehossa, on kait hiilihydraattitankkaus onnistunut jollain tavalla. Aamulla lisään geelit pyörään ja salaisen aseeni eli salamimakkarapötköt. Ei ehkä kuulu näihin kuvioihin, mutta on toiminut aina minulla pidemmissä sotilastaitokisoissa. Saan niistä suolaa, energiaa ja ne vievät näläntunnetta.

Nyt loppuvat höpinät ja alan valmistautumaan huomiseen kilpailuun. Pidetään lippu korkealla ja kaikki peliin huomenna. Hyvä harjoitus Celmania varten! Hymy suupielessä menen, vaikka kuinka hapottaa tai väsyttää. Kiitos kaikille teille jotka ovat tätä matkaa seuranneet tähän asti. Suomi 100 ja Perkele!

maanantai 15. toukokuuta 2017

Lanzarote, kilpailua edeltävä viikko

Maanantai 8.5.

Kun lentokone tiputti lentokorkeuttaan, heräsin tokkuraisena penkistäni. Sain olla ihan yksinäni omalla penkkirivillä. Aika hyvä tuuri, kun katsoin muita penkkirivejä. Jotenkin tuntui, että lentoyhtiö on pienentänyt penkkejä tai niillä istuvat brittituristit olivat aika suuria. Onneksi en ollut joutunut sinne väliin istumaan.

Oli upeaa nähdä lentokoneesta Lanzaroten saari ja ne mäet, mitä tulemme kiipeämään pyörällä. Mieli piristyi ja olo oli malttamaton. Nyt jännitti vain, miten pyörän matka oli mennyt. Edellisenä vuonna vaihteensiirtäjä oli mennyt rikki, kun tulli oli avannut pyörälaukun ja pakannut sen uudelleen. Nyt en laittanut mitään, mikä voisi kiinnostaa viranomaisia laukussa. En urheilujuomajauhetta tai mitään ylimääräistä. Kone tuli kovalla pompulla tonttiin ja aloitti loppujarrutuksen sekä rullauksen, kohta pääsen näkemään onko laukku taas avattu.

Kenttähenkilöstö oli ripeää ja saimme matkalaukut hihnalta. Kaitsu lähti jonottamaan vuokra-autoa ja minä odotin pyörälaukkuja. Vihdoinkin erikoismatkatavarahihna alkoi liikkumaan ja pyörälaukut tulivat minun kohdalle. Jumalauta! Kumpikin pyörälaukku oli tarkastettu, toivottavasti pyörä ei ole rikki jälleen kerran. Hihna laukun ympärillä oli kuitenkin hajalla. Hotellilla selviää, mitkä ovat lopulliset vahingot.

Kaitsu sai auton kuitattua Auto Reiseniltä ja se oli Seatin farmari. Se ei ollut se auto, mikä piti olla, mutta saimme 2 pyörälaukkua, 2 matkalaukkua ja käsimatkatavarat sopimaan siihen. Matka hotellille alkoi. Atlantic View hotel oli määränpää. Sen sijainti oli toivottavasti rauhallinen ja lähellä maalialuetta. Hotelliarvosteluissa se ei ollut kovin korkealle arvostettu, mutta hintakaan ei ollut kova. Syy hinnalle selvisi hieman myöhemmin.


Pääsimme hotellille ja respa oli aika alkeellinen. Aloin miettimään millainen huone olisi, jos respa on tätä tasoa. Sisäpihalla näkyi allas ja huoneemme sisäänkäynti on altaan puolelta. Altaan vieressä on pieni allasbaari. Allas oli kulahtanut, ilman vedenkiertosysteemejä. Pohjasta oli lähtenyt paloja ja pinnalla oli roskia sekä altaan pinta oli selvästi alhaalla. Päästyämme huoneistoon, kiinnitimme huomiota vanhanajan henkeen. Mikroaaltouuni oli noin 30 vuotta vanha ja vessa oli myös alkuperäisessä kunnossa. Huoneistossa oli juuri tehty hyönteismyrkytys. WC-pöntön takana oli joku torakkapyydys. Mielenkiintoista.. Makuuhuoneessa on pinkkiä ja röyhelöä. Sängyssä superlonipatja ja vilttipeitto. Kaitsu nukkuu sohvalla ja minä prinsessahuoneessa.

Aloitimme laukkujen purkamisen pyörälaukuista. Jännityksellä kasasimme pyöriä kuistilla ja totesimme, että pyörät olivat ehjiä. Tästä saimme idean lähteä polkemaan pikkulenkin, joka meni pitkin kilpailureittiä El Golfon kautta. Lenkille tuli pituutta vähän yli 50 km ja aikaa meni noin pari tuntia. Totesimme että ”on tämä perseestä, kun on 25 C lämmintä, hyvä tie ja kukaan ei yritä ajaa autolla päälle, kun treenaa”. Nyt oli hyvä purkaa loput tavarat ja käytiin Lidlistä ruokatarpeita illaksi ja alkaa tankkaamaan tiistain treenejä varten.



Tiistai 9.5.

Aamulla kävimme uimassa kisapaikalla noin 2 km lenkin. Olihan se taas elämys, kun vesi oli kirkasta ja suolaista. Uinti oli aika rankkaa kovan aallokon takia. Loppuaika uinnille oli kuitenkin vain 35 minuuttia. Se meni todella hyvin. Uinnin jälkeen menimme rantabaariin juomaan Cafe Con Lechet eli maitokahvit ja tekemään suunnitelmia iltapäivälle.

Iltapäivälle oli suunniteltu hieman tempoajoa ja päätimme suorittaa tempoa sovellettuna. Ajoimme auton Tequiseen, noin 25 km meidän majapaikasta pohjoiseen huoltoaseman pihaan. Purimme pyörät autosta ja lähdimme ajamaan kilpailun kovimmat nousut. Kovin nousu on heti Tequisesta eteenpäin Los Nieves ja Mirador del Haria. Tästä on heti jyrkkä lasku ja uusi kova nousu Mirador del Rioon. Riosta alkaa pitkä vauhdikas alamäkipätkä Arrietaan. Tästä alkaa pitkää ja tuskainen Nazaretin nousu. Tämä Nazaretin nousu on jotenkin vaikea tuulen, lämmön ja huonon asfaltin vuoksi. Se saa puheliaankin miehen hiljaiseksi vähäksi aikaa. Siinä mäessä kenelläkään ei ole kiire ohittaa, vaan kilpailussakin letka menee tasaisin välein kohti loppulaskua Puerto del Carmenia ja juoksuosuutta.

Minulla oli Gopron kamera pyöräilykypärässä ja kuvasimme nousun Los Nievesiin. Tarkoitus olisi ollut kuvata vauhdikkaita laskuja, mutta onnistuin jotenkin pilaamaan kuvatut videot ja ne eivät näkyneet. Matkalla Harian kylään, autoin kanssa pyöräilijöitä rengasrikossa. Annoin oman ainoan sisäkumin luultavasti Espanjalaiselle pyöräilijälle. Espanjalainen oli kaverinsa kanssa ajamassa myös mäkitreeniä. Hänen kaverinsa oli käynyt 15 kertaa Ironman Lanzaroten. Aika kova luu sanon minä. Eivät kuitenkaan olleet ottaneet oikeanlaisia korjaussettejä mukaan! Tämä kertoo sen että samanlaisia ihmisiä nekin ovat, vaikka olisivat 20 kertaa Lanzan kilpailun käyneet.

Päivän pyöräily meni ihan hyvin ja monta henkilökohtaista ennätystä tuli rikottua. Käytiin vielä juoksuhermoitus pyöräilyn päälle ja hörppäämässä kahvit. Aikaa pyöräilyyn meni 2 tuntia ja 32 minuuttia. Matkaa hieman yli 59 km ja nousumetrejä 1488 metriä.



Keskiviikko 10.5.

Päivä oli kevyt. Kävimme aamulla uimassa kisareitti ja päivällä ajeltiin kevyesti juoksureittiä. Mukava kevyt päivä ja maisemien katselua. Hyvää palauttavaa edelliselle päivälle. Päivää synkisti hieman, kun pyörän etuvaihtajan vaijeri pamahti poikki. Onneksi tiesin jo hyvän korjauspajan edelliseltä vuodelta. Toivottavasti pyörään ei tulisi enää tämmöisiä yllätyksiä ennen kilpailua tai kilpailun aikana.

Torstai 11.5.

Päivä oli suhteellisen kevyt. Aamulla uinti kisareitillä ja rantakahvilaan perinteisesti kahville. Iltapäivällä pidempi juoksu. Muu aika meni pyöräreittiin ja nähtävyyksiin tutustuen. Mukava päivä, kun näin pienen hain uintilenkillä. Se pötkötteli pohjassa ja oli hyvin tyytyväisen näköinen.

Perjantai 12.5.

Tortai-iltana olimme tehneet reittisuunnitelman perjantain pyöräilyyn. Lähdimme hotelliltamme Puerto del Carmenista ja ajoimme La Gerian kautta Club la Santaan. Tämä Club la Santa on todella upea paikka urheilijoille mahtavilla fasiliteeteilla varustettu hotellikompleksi. Siellä on mm. urheilukenttä, tenniskenttiä, 25m/50m altaat, punttisaleja, ohjattuja liikuntasydeemejä. Tämä paikka on todellakin täydellinen vastakohta meidän hotellille. Kävimme ostamassa hieman lisää nestettä tämän treenikeskuksen kaupasta ja jatkoimme matkaamme kohti Timanfayan tulivuorialuetta. Teimme kuitenkin heti pienen stopin ensimmäisen pitkän nousun jälkeen, kun kahvihammasta alkoi kolottamaan.


Timanfaya läpi oli nopea ajaa vaikka sielläkin oli joitakin nousuja. Viimeisen ison nousun jälkeen alkaa todella pitkä lasku. Tähän laskuun sai poljettua yli 70 km/h vauhdin, mutta sitten iski etuviistosta järkyttävä tuuli. Tuulen voimasta pyörä alkoi vatkaamaan ja piti hyvin varovasti nousta pystympään ajoasentoon, että ei kaadu. Siinä vauhdissa kaatuminen tai varsinkin ulosajo olisi ollut hengelle hupaa. Tien ulkopuolella on vain laavakivestä muodostunutta kenttää. Terävää kiveä täynnä.

Timanfayan osuuden jälkeen teimme nopean koukkauksen El Golfon kautta takaisin Puerto del Carmeniin. Aikaa reissuun meni 3 tuntia ja 40 minuuttia. Matkaa kertyi 93.6 km. Nousumetrejä tuli taas mukavasti, mutta upea reitti.


Lauantai 13.5.

Lauantai oli taas kevyt päivä. Oli aika paljon kaikenlaista säätämistä ja ohjelmanmuutosta, mutta kävimme juoksemassa noin 50 minuutin lenkin rantatiellä. Illalla kävimme syömässä ravintolassa kun ei jaksanut vääntää enää ruokaa. Söin sisäfilepihvin ja otin viiniä kyytipojaksi. Hintaa tälle tuli noin 20 euroa. Kyllä oli mukava käydä vatsan viereen illalla nukkumaan, kun olin saanut Kaitsulta korvatulpat käyttöön. Naapuruston haukkuva koira saa haukkua nyt sielunsa kyllyydestä ja eikä muutkaan ulkopuoliset äänet minua enää häiritse.

Sunnuntai 14.5.

Aamu alkoi todella kevyellä uinnilla kilpailureitillä. Joku amerikkalainen lyöttäytyi mukaan uimaan hetken aikaa ja rannalla vaihdettiin muutama sana hänen kanssaan. On mukavaa, kun Ironmanit tervehtivät ja tulevat juttelemaan täällä. Teräsmiehet suomessa ovat vähän jurompaa sorttia, johtuu ehkä meidän suomalaisten luonteesta. Täällä kuitenkin tervehditään juoksulenkeillä, pyörälenkeillä ja rannalla uintitreeneissä tullaan vaihtamaan kuulumisia. Minusta on aika hienoa kuulua tähän porukkaan, missä vallitsee positiivisuus ja hyvä henki. Tribasen valmennusryhmässä on myös samaa henkeä ja on ollut hienoa kuulua tähän ryhmään.

Päivä meni muuten säätämisen merkeissä ja aikataulu oli venähtänyt. Tein sunnuntain pyörälenkin suurimmaksi osaksi yksin, Kaitsun jäädessä Hannan kanssa fiksaamaan pyörää heti alkutaipaleella. Poljin hyvän 2 tunnin lenkin El Golfon kautta takaisin hotellille. Ilma muuttui jo pyöräilymatkalla tosi myrskyisäksi ja tuuli meinasi heittää minut tieltä monta kertaa. Lisäksi meinasin ajaa erään kollegaturistin auton perään, kun ne pysäyttivät auton liikenneympyrään ja alkoivat lukea karttaa.

Mietin vielä 30 minuutin juoksun jälkeen, että jos tuuli on näin kova kilpailussa, loppuaikaa on turha miettiä. Maaliin pääsy tuossa myrskytuulessa on jo saavutus. Lanzarote on kova paikka kilpailla. Eräs kokenut triatlonisti sanoikin minulle täällä viikolla, että ”muut Ironmanit ovat kuin Light Ironmaneja. Vähän kuin light Cokis. Lanzarote on vaativa, yllättävä ja vaarallinen. Todellinen Ironman kilpailu luonteensa takia.” Onko siis olemassa eriarvoisia kilpailuita, jos matkat ovat samat? Luultavasti näin on. Itse haastan vain täyden matkan kilpailuissa vain sen henkilön, joka katsoo minua peilistä aamuisin eli itseni. Olosuhteet ovat vain lisämauste tähän haasteeseen ja nyt on tulossa hyvin maustettu kilpailu.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Kohti kovaa välitavoitetta, Ironman Lanzarote

Torstai, 4.5

Kauheaa kiirettä, kovaa harjoittelua ja asioiden muistamista. Onko se sitä stressiä? Lanzaroten kilpailu lähestyy ja kaikki on ihan vaiheessa. Extreme triathlon Celtman järjestelyt vie treenien ja muiden ohella tosi paljon aikaa. Autot aiheuttavat harmaita hiuksia. Minun autolla ei voi ajaa, kun ei ole aikaa korjata sitä leimalle. Vaimon autoon tuli joku ”pikkuvika” jonka kustannusarvio on 1300 ja rapiat. Taitaa sekin jäädä seisomaan siksi aikaa, kun saan kisan taakseni. On paljon muutakin ”pikkukivaa” ja lotossa ei tullut vieläkään voittoa. Onneksi saan kuitenkin pyörän huoltoon perjantaina, kun etuvaihtaja temppuilee. Lauantaina pitäisi olla jo matkalla bussilla Helsinkiin. Siellä on halpa lentokenttämotelli, missä olisi tarkoitus yöpyä yksi yö. Mitään ei ole vielä pakattu, hitto mitä säätämistä.

Matkaseuraksi ja kanssakilpailijaksi mukaan lähtee Kaj Järveläinen. Saamme jaettua kustannuksia ruuasta, vuokra-autosta, polttoaineista yms. Tarkoitus olisi valmistautua kunnolla kilpailuun ja tehdä laadukkaat harjoitukset paikan päällä sekä testata varusteita. On myös turvallisempaa uida meressä ja käydä pyöräilemässä, kun on joku treenikaveri. En ole myöskään niin helppo kohde ryöstettäväksi, kun meitä on kaksi.

Perjantai, 5.5

Perjantaina vähäistä aikaani vei pitkä treeni ja huolimattomuus. Ohjelmassa lukee pitkä pyörälenkki ja juoksu päälle. Päätin lähteä Joroisista ja polkea Rantasalmelle käymään. Keli oli ihan hyvä ja ajoin autolla Varkaudesta Joroisiin. Ajoin urheilutalon pihaan parkkiin niin kuin aina. Olin ottanut kisakiekot mukaan ja ajattelin lähteä testaamaan kisapakettia. Homma ei tietenkään mennyt niin kuin piti. Kisakiekot eivät käyneet BMC:n säätöihin. Ostin syksyllä tämän BMC:n käytettynä Oulusta, enkä ollut kokeillut ikinä näitä kiekkoja pyörään. Eikä ollut tietenkään työkaluja mukana. Piti tehdä teletapit eli uudelleen. Kävin hakemassa Varkaudesta harjoituskiekot ja lähdin vetämään ajansäästämiseksi treenin niillä. Keli oli vielä ihan hyvä, mutta fiilikset olivat hieman menneet.

Aikaa pakkaamiselle ja kaikelle oli jäänyt kaiken välppäämisen jälkeen vähän. Sain vietyä pyörän Jukka Peräsalmen pyörähuoltoon ja Jukka lupasi kiireiltään laittaa pyörän kondikseen lauantaiksi. Jukka haki vielä pyörälaukun myöhään iltapäivällä Varkaudesta ja lupasi pakata pyörän valmiiksi laukkuun kuljetusta varten. Sain pakattua matkalaukkuun illalla treeni- ja kilpailuvarusteet, urheilujuomat ja energiageelit. Kaikki tärkeimmät tietenkin ensin. Sitten passi, puhelimenlaturi, vaihtovaatteet ja muut systeemit.

Lauantai, 6.5

Lauantai aamupäivä oli jo hieman leppoisampi kuin perjantai. Sain haettua pyörän Jukalta ja viimehetken hankinnat tehtiin samalla, kun vaimo heitti minut linja-autoasemalle. Linja-autoasemalla oli haikea olo, kun piti lähteä reissuun pariksi viikoksi. Vaimo joutuisi huolehtimaan taas kaikesta sillä aikaa, kun olen itse ulkomailla kilpailemassa. Tulee hieman ikävä ja syyllinen olo, mutta tuskin tätä montaa vuotta pystyy tekemään, kun ikä tulee vastaan. Onpahan jotain juttuja mitä kertoa mahdollisille lapsenlapsille. On ehkä minun vuoroni kokeilla mihin sitä pystyy, vaikka vähän vanhempana piti aloittaa.

Matka kohti Helsinkiä Pohjolaliikenteen autolla alkoi. Pyörälaukut ja muut sopivat hyvin ruumaan. Helsingissä ei tarvitsisi miettiä minne oman auton ajaisi ja kiirettä ei ollut. Kone lähtisi vasta sunnuntaina kohti Lontoota. Kerrankin ilman kiirettä ja stressiä eteenpäin.


Sunnuntai, 7.5

Tuli nukuttua yllättävän hyvin tässä motellissa. Itäisen europan keikkaukotkin elelivät ihan rauhassa naapurihuoneissa, vaikka vähän kuppia ottivatkin lauantai-iltana. Ainoa ikävä puoli tässä majoituksessa oli oman vessan puuttuminen. Huoneesta löytyi kaikki muu tarpeellinen. Mikro, jääkaappi, kahvinkeitin, vedenkeitin ja tv. Ihan edullinen ja hyvä ratkaisu. Napostelimme rauhassa aamupalaa ja katselimme telkkaria ennen kuin lähdimme siirtymään kohti terminaalia. Oli todella mukavaa, kun ei ollut sitä kiirettä. Sai rauhassa valmistella asiat ja tekemisen.

Helsingistä meillä oli lento Lontooseen. Lento lähti iltapäivällä Helsingistä ja oli alkuillasta Gatwickissa. Siellä meitä odotti majoitus terminaalin alakerrassa sijaitsevassa Yotellissa. Huone oli kuin laivanhytti, mutta todella rauhallinen. Siinä oli oma vessa, suihku, kerrossänky ja tv. Mitä muuta sitä tarvitsee, jos haluaa vain paikan missä odottaa aamuyöstä lähtevää jatkolentoa. Meillä oli herätys aamulla kello 04.00.

Kävimme illalla kuitenkin katselemassa paikkoja terminaalissa ja sen ympäristössä. Tiedustelimme meno-paluu lippujen hintoja keskustaan junalla. Hinta oli yli 50 puntaa ja päätimme jäädä terminaalin pubiin juomaan muutamat kaljat. Muutaman kaljan jälkeen alkoi jo mukavasti nukuttaa, kun kello oli kuitenkin Suomen aikaan jo puoliyö. Päätimme lähteä ”hyttiin” nukkumaan, että saisimme nukuttua muutaman tunnin ennen lentoa.



tiistai 4. huhtikuuta 2017

Extreme triathlon Celtman-projekti teettää töitä

Nyt on takana monta rankkaa viikkoa. Lepoviikkoja ei ole pahemmin ollut jos ajatellaan kokonaisuutta. Töissä on ollut ”usean tunnin kahvakuulatreenejä” eli fyysistä vinokuormaakin on tullut ihan kiitettävästi. Vireystaso ja väsymys ovat vaikuttaneet ehkä joihinkin treeneihin. Tämä onkin minun tarinaa ja minun triathlonprojektia. Se ei ikinä ole helppoa ja aina tulee vastoinkäymisiä. Kaikki tämä kuuluu siihen pakettiin, minkä olen valinnut matkalleni kohti Extreme triathlon Celtmania.

Ironman Lanzarote on fyysisesti kova välitavoite. Lähtö tähän kilpailuun on 7.5 ja viimeistelyharjoituksen pystyy tekemään ajatuksen kanssa paikan päällä. En halunnut tehdä sitä virhettä, minkä tein viime vuonna samassa kilpailussa. Nyt yritin löytää rauhallisen hotellin ja mahdollisuudet kunnolliseen lepoon ja harjoitteluun.

Päätavoite on kuitenkin Skotlannissa. Näiden kahden kovan välissä oleva aika on alle kuukausi. Projektin yksi motivaatio väline on positiivisuus, mutta silti kirjoitan myös niistä negatiivisistäkin asioista mitä on tapahtunut. Sillä helppoa tämä ei ole ollut. Viime viikot ovat olleet myös taistelua aikaa vastaan, mikä vaikuttaa harjoitteluun. Taloudellisestikaan ei projektilla ole mennyt kovin hyvin, mutta Celtmanin kuluista on juuri ja juuri selvitty tähän asti. Onneksi on vielä aikaa yrittää järjestää asioita ja tehdä ylitöitä.


Kuten jo kerroin, projekti on saanut takaiskuja monella tavalla. Takaiskuja, jotka eivät välittömästi ole vaikuttaneet projektiin ja takaiskuja, jotka ovat vaikuttaneet välittömästi projektiin. Yksi kovimmista suoranaisista projektiin vaikuttaneista takapakeista tuli, kun Kaj Järveläinen jäi Celtman tiimistä pois. Hänen piti jäädä hoitamaan Joroisten palolaitoksen kesälomien tuuraukset. Kaluston kanssa on ollut myös huolia. Onneksi Jukka Peräsalmen pyörähuolto hoiti kisapyörän kuntoon. Tehomittaukseen siirtyminen on myös vienyt paljon aikaa, hylkäsin Polarin nyt vihdoin ja siirryin Garminiin tehonmittauksen osalta. Quarq Dzero Garminin kanssa nyt moitteettomasti. Tämä kaluston kanssa välppääminen vie tuhottomasti aikaa ja rahaa. Sekin kuuluu tähän touhuun ja ilman A.Kiira Oy apua homma olisi levinnyt kasaan. Kiitos Ari!

Kaitsun jäädessä pois työesteiden takia, serkkuni Ari Kiira tarjoutui mukaan 2. huoltajaksi eli autokuskiksi. Lisäksi 1 huoltajaksi/juoksijaksi joutui Peter, hän oli alun perin 2. huoltaja. Tehtävämuutoksen ansiosta hän joutuu juoksemaan vuorella pakollisen osuuden kanssani.

Tiimimme jäsen Jere Koistinen (Rainy Day Entertainment) on oman Suomi100 haasteensa vienyt maaliin kunnialla. Hän sai tehtyä elokuvan Ensitreffit valmiiksi. Tämä nuori ohjaaja on nyt työnsä ohella auttanut Köllikkäukon triathlon projektia suurella tarmolla ja ideoilla. Käynnistimme mm. Indiegogo kampanjan Journey to Extreme triathlon Celmanin. Kerätyistä varoista 20 % lahjoitetaan sotiemme veteraaneille ja haavoittuneiden kriisinhallintaveteraanien hyväksi.

Tyttöni Nora hoitaa pyyteettömästi nettivastaavan tehtävää opiskelukiireidensä parista.

Treenit 
Treenit ovat kulkeneet hyvin. Voimataso on pysynyt hyvänä ja kaikki osa-alueet ovat pysyneet hyvinä. Uintivauhti oli hukassa vähän aikaa, mutta luulen löytäneeni syyn mikä aiheutti tämän. Fiilikset ovat edelleen hyvät. Pitkät treenit ja hyvä musiikki poistaa tressin sekä vitutuksen, jos sellaista on päässyt kehoon kertymään. Laadukas tekeminen tuottaa luultavasti aineenvaihdunnan, joka muuttaa negatiivisen energian hieksi, joka valuu kehosta pois.

Uinti. 
Uinti vauhti hävisi todellakin, kun olin pari päivää kuumeessa ja yksi treeni jäi väliin. En löytänyt vauhtia millään ja se aiheutti harmaita hiuksia. Lopulta löysin Instagramista ratkaisun ongelmaan ja se oli vartalonkierto. Voitteko kuvitella että tällainen vanha tarbu löytää ratkaisun jostain Instagramista? Neljä vuotta sitten en edes tiennyt mikä Instagram on. Pääasia, että nyt uinti kulkee taas paremmin.

Pyörä. 
Pyöräilykilometrejä on kertynyt jo noin 2000 km tänä vuonna. Harjoituskiekon päällyskumi on kohta vaihtokunnossa. Tehoalueet ovat nousseet hieman hyvän tekemisen kautta. On mukava polkea jopa sisällä, kun on hyvä satula ja pyörän säädöt alkavat olla mukavat. Tekisi mieli jo päästä ulos silti ajamaan ja testaamaan miten siellä kulkee. Silti jännittää miten pyörä kulkee oikeissa olosuhteissa.


Juoksu. 
Juoksua on tullut yllättävän vähän harjoiteltua. Parin tunnin juoksulenkit kulkevat aika helposti ja on täysi työ hillitä itseään juoksemaan hitaasti. Pito tossujen alla paranee ja kropan paino pienenee. Vauhti on juoksussakin kasvanut. On mukavaa juosta kun on ”flow” ja hyvät popit korvilla. Jäätyneet sulamisvedet pitävät kuitenkin Köllikkäukon valppaana.


Paino on tippunut ja osa siitä on siirtynyt oikeaan muotoon oikeisiin paikkoihin. Vyötärön ympärys on nyt hyvä ja työ optimaalisen kisapainon saamiseksi kuitenkin jatkuu. Saa nähdä millaisiin tuloksiin pääsen ennen Lanzarotea. Voin vain todeta lopuksi, että olen kovemmassa kunnossa kuin ikinä. Paino on jo niin alhaalla, että edellisen kerran olin tässä kunnossa 1992! Jumal..ta! 25 vuotta sitten. Lähdin 1992 huhtikuussa ensimmäiselle keikalle Libanoniin asemalle 9-38 koiramieheksi hoikkana miehenä. En olisi vielä silloin uskonut että minusta tulisi Ironman joku päivä tai lihoisin melkein 86 kiloiseksi. Näin kuitenkin kävi ja paljon on muutakin tähän aikajanalle sattunut.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Extreme Triathlon Celtman team esittely ja muita kuulumisia


Helmikuun treenit ovat menneet vaihtelevalla menestyksellä. Huonoja treenejä on ollut kuitenkin vain yksi. On ollut mukava harjoitella kun jaksaminen on ollut hyvää ja tekeminen ollut järjestelmällistä. En tiedä mikä siihen on vaikuttanut, mutta olo on hyvä. Olemme hakeneet positiivista asennetta mm. videon teon muodossa ja pistämme pikku pätkiä jakoon, kun ehdimme. Yritämme näyttää, että ei tämä triathlonharjoittelu ole niin vakavaa touhua, vaikka se välillä vetääkin vakavaksi niin hyvin, että ihan puhalluttaa.

Mainitsin huonon treenin tuossa aikaisemmin. Olen maanpuolustushenkinen ja perinteitä kunnioittava reserviläinen. Viime viikonloppuna Utissa hiihdettiin Kaukopartiohiihto. Tämän hiihdon tarkoituksena on kunnioittaa perinteikkäitä kaukopartiomiehiä. Hiihdossa käytetään retki- tai eräsuksia ja matkat ovat 75 km, 150 km, 225 km ja 300 km. Reittivalinnat tehdään itse ja aikaa on käytettävissä 24 tai 48 tuntia, riippuen matkasta. 

Olen hiihtänyt kyseisen hiihdon useamman kerran. Matkat ovat olleet 75 km ja 150 km. Yksi harjoituksistani olisi ollut hiihtää 75 km tai 150 km. Jännitin Utin huonoa lumitilannetta viimeiseen asti ja tein päätöksen, että en lähde hiihtämään viikkoa ennen tapahtumaa. Hiihtoreitit kulkevat pitkin metsiä, soita, kelkkauria ja metsäautoteitä. Vähälumisella talvella voi törmätä hiekkaan pimeässä alamäessä väsyneenä ja minulla ei ole varaa loukkaantua nyt, kun kisoihin on aikaa vain muutamia kuukausia. Nyt lunta oli niin vähän, että tämä päätös oli tehtävä ja määrätietoinen eteneminen kohti varsinaisia tavoitteita jatkuu.

Ongelmat ja vastoinkäymiset

Ilman vastoinkäymisiä ja ongelmia ei tietenkään tästäkään projektista selviä. Ironman Lanzarote on käytännössä matkustusta ja kisaamista vaille valmis. Matka, majoitus ja ilmoittautuminen ovat Lanzaroten kilpailuun kunnossa. 

Extreme Triathlon Celtman on vielä valmistelun alla, koska kilpailu vaatii huoltoryhmän ja kilpailupaikka on sijainniltaan aika syrjässä. Huoltoryhmän vieminen Skotlantiin vaatii suuremman määrän rahaa ja syrjäinen sijainti aiheuttaa majoituksen saamisesta ryhmälle on vaikeampaa. Saimme kuitenkin varattua majoituksen 2 viikon etsinnän jälkeen. Ilmoittautuminen on maksettu. Vielä on kuitenkin etsittävä sopiva lento, kun Glasgowiin menevät lennot ovat täynnä. Näyttäisi siltä että otamme lennot Edinburghiin ja vuokra-auton sieltä. Kuluja tulee vielä varusteista ja huollon varusteista.

Saimme onneksi ryhmäämme kovan vahvistuksen. Rainy Day Entertainmentin Jere Koistinen tekee reissusta koosteen ja pari muuta pienempää pätkää ennen sitä. Tällä haemme yhteistyökumppaneita matkallemme kohti Suomi100 haastettamme. Celtmanissa ei ole vielä yksikään suomalainen kilpaillut. Videokoosteen loppuun ja muutamiin muihin asioihin tulee hyvät vastineet yhteistyökumppaneillemme.


Mitä tämän vuoden triathlonkilpailut ovat?

Ironman Lanzarote on yksi maailman kovimmista täydenmatkan triathlonkilpailuista. Kilpailu alkaa 3,8 km uinnilla, jonka jälkeen on 180 km pyöräily todella rankalla, erittäin tuulisella ja mäkisellä reitillä. Myös kuumuus on yksi haastava tekijä tällä tuliperäisellä saarella. Kilpailun viimeinen laji on maraton eli 42 km juoksu. Kilpailussa on viralliset huoltopisteet mistä saa juomaan ja muuta tankkausta. Kilpailu on 20.5.2017.

Extreme triathlon Celtman on olosuhteiltaan kylmä ja arvaamaton triathlon kilpailu. Kilpailu alkaa 3,4 km uinnilla, noin 10 asteisessa meduusoita vilisevässä merivedessä. Pyöräilyosuus on 202 km Skotlannin mäkisessä, tuulisessa ja kylmässä maastossa. Juoksuosuus on kuitenkin se rankin. Maraton 42 km juostaan Torridonin vuorten yli. Sään lisäksi haasteelliseksi kilpailusta tekee virallisten huoltopisteiden puuttuminen. Juoksuosuudelle on otettava huolto ja ”selviytymisvarusteet” kannettavaksi. Kilpailun järjestäjä on määrännyt pakolliset varusteet ja tarkistaa ne ennen kilpailua että jokaisella kilpailijalla on käsketty varustus. Kilpailu starttaa 17.6.2017.

Köllikkäukon Celtman ryhmän esittely



Ensimmäisenä huoltajana toimii Kaj Järveläinen Joroisista. Kaitsulla on takana 25 täyden matkan triathlonkilpailua ja lukemattomia muita startteja lyhyemmistä kilpailuista. Kaj on oikea mies hommaan ja hän joutuu myös juoksemaan osan Celtmanin juoksuosuudesta kanssani (19 km). Teknistä osaamista ja huoltoon liittyvää osaamista on vaikka muille jakaa. Elää triathlonille, kovempi kuin teräsmies, Supermies.


Toinen huoltaja on Peter Kock. Peter on moniosaaja, erämies ja hyvän kielitaidon omaava kovakuntoinen velipoika. Oli ilo saada Peter mukaan ryhmään, koska hän on ehdottomasti oikea ammattilainen huoltamaan, kun olemme kovissa olosuhteissa. Lapin miehiä, Ivalosta. Eräjorma.



Mediasta vastaa Rainy Day Entertainment eli Jere Koistinen. Jere on tukenut Köllikkäukon triathlonprojektia täydellä sydämellä. Tekee tekemisestä hauskaa ja näkyvämpää. Ikuistaa Suomen ensimmäisen kilpailijan Celtman ja Suomi100 haasteen. Jere ja Rainy Day Entertainment teki oman Suomi100 haasteensa, Ensitreffit-elokuvan, maaliin asti. Jeren esikoiselokuva on nyt valmis! Jere elää ja tekee myös unelmaansa. Dream maker.


Olen Jussi Kiira, 46 vuotias moniosaaja ja työskentelen teollisuuden palveluksessa Varkaudessa. Olen entinen rauhanturvaaja, 4 operaatiota takana. Olen harrastanut joskus sotilasurheilulajeja ja juossut muutaman maratonin. Hurahdin triathloniin kun paino oli hälyttävästi lihavan puolella ja elämäntavat vähemmän terveelliset. Nyt alkoi kolmas vuosi triathlonia ja 9 kilpailua on takana. Näistä kilpailuista on 3 täyden matkan kilpailua. Tarkoituksena on tutustua lajiin, varusteisiin, kilpailemiseen ja tankkaukseen. Pyrin hakemaan parhaan yhdistelmän kehittymiseen ja kannustaa muita aloittamaan ennakkoluulottomasti tämä tai joku muu liikkumisen muoto. Ylipäätänsä haastaa itsensä johonkin mistä on joskus haaveillut. Triathlon oli joskus nuorena minun haaste ja nyt teen sitä nautinnolla. Köllikkäukko


Internetvastaava Nora Kiira jää Suomeen. Auttaa tässä internetin näkyvässä ja vastuullista hommassa opiskelun ohella. On hienoa, että saan apua tyttäreltä ja hän on mukana projektissa. Hän oli neuvomassa kuinka blogi toimii jo silloin, kun poljimme 15-vuotiaan poikani kanssa Nuorgamista – Hankoon 8 päivässä. Mielenkiinto riittää vielä isänsä touhuihin, vaikka välillä varmaan ei aina jaksaisi vähempää kiinnostaa. Iso-Hiiri.