Olen 45-vuotias suomalainen hieman
ylipainoinen mies. Olen ammatiltani ”moniosaaja” eli teen monia asioita
mahdollisimman ammattitaitoisesti ja tällä hetkellä olen kuljetusalan
ammattilainen hyvällä työnantajalla. Ajan koneita veturista trukkeihin. Tehtävät eivät
tosin vastaa koulutusta, johon aikoinaan koulut kävin, mutta olen kuitenkin
mielestäni hyvässä työpaikassa ja hyvällä työnantajalla. Olen ollut myös
rauhanturvaajana maailmalla neljässä operaatiossa Lähi-idässä, Balkanilla ja
”A-landissa”. Syy miksi olen ollut rauhanturvaajana, on ollut työttömyys ja
kokemusten hakeminen. Kokemuksia olen todellakin sieltä saanut. Tämän kautta
ehkä sotilasurheilulajit ovat olleet lähellä sydäntäni.
Olen tehnyt
näitä urheiluprojekteja normaalisti kavereitteni kanssa ja kutsun niitä
projekteiksi niiden haastavuuden takia. Haastavuus vaatii paljon valmisteluita
varusteiden, huollon ja harjoittelun suhteen. Hyvällä valmistautumisella
pyritään minimoimaan virheet, mutta virheitä tehdään joka tapauksessa. Virheet
eivät ole välttämättä huono asia, vaan niistä saa oppia seuraaviin koitoksiin.
Aikaisemmat
projektit ovat olleet sotilasurheiluun liittyviä tosi rankkoja, 2 vuorokauden
kilpailuja Virossa, 4 päivän marsseja Hollannissa, 2 päivän sotilasmarssi Sveitsissä,
kaukopartiohiihdot, lukuisia kevyempiä jotoksia Suomessa. Yksi
mieleenpainuvimmista projekteista oli pyöräily Suomi päästä päähän, silloin 15
vuotiaan poikani kanssa 9 päivässä. Yksi päivä meni pyörän korjaukseen ja huoltoon
eli matka Nuorgamista Hankoon tehtiin
käytännössä 8 päivässä hybridipyörillä ilman huoltoajoneuvoa tai
facebook-tykkäyksiä.
Vuonna 2014
joulukuussa aloitin Projekti Triathlonin, koska olin harrastanut pelkästään
juoksua ja kärsinyt vammoista sekä hävittänyt intohimon urheiluun ylipäätänsä.
Sotilasurheilulajit jäivät muista syistä ja tarvitsin jotain haastetta itselleni.
Toimin vielä silloin KalPan B1 joukkueen huoltajana ja ajoin Varkaus – Kuopio –
Varkaus väliä aina kun oli harjoitukset tai pelejä. Muun ajan olin yleensä
töissä tai kotona nukkumassa. Tuntui että tarvitsen aikaa itselleni ja
ajatusten selvittämiseksi. Triathlon tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Treeniaikaa
löysin aikatauluttamalla elämääni, eli tein sunnuntaisin itselleni
lukujärjestyksen seuraavasta maanantaista sunnuntaihin. Niissä väleissä missä
ei ollut pakollista ohjelmaa, treenasin siinä paikassa missä olin.
Projekti
Triathlon 2015 meni hieman paremmin kuin olin haaveillut. Tavoitteena oli
aluksi vain Joroisten puolimatkan kilpailu, mutta jo alkuvuonna tein muutoksen
haastamalla itseni täydelle matkalle. Kävin kesän aikana lopulta 4 triathlon
kilpailua, yhden olympiamatkan, kaksi puolimatkaa ja yhden täyden matkan
kilpailun. Yksi parhaista asioista oli, että painoa tippui 10 kg ja opin
lajista aika paljon. Tuntuu siltä että olen löytänyt nyt 45 vuotiaana lajin
mistä pidän. Iso kiitos kuuluu Kaj Järveläiselle, joka toimi taustalla hyvien
neuvojensa kanssa. Hänellä taitaa olla nyt 26 täydenmatkan kilpailua takanaan
ja koulutusta valmentamiseen. Hän kävi myös katsomassa uintitekniikan ja sääti
pyörän mitoilleni sopivaksi. Varsinaisena valmentajana toimin kuitenkin itse,
sovelsin Kaitsun antamat ohjeet ja ohjelmat aikataulujen sekä kropan
mukaisiksi. Kaitsu oli kuitenkin ainoa henkilö joka uskoi alusta asti, että
pystyn suorittamaan asettamani tavoitteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti