sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Köllikkäukon 2016 kauden yhteenveto

Kohti kesää ja kilpailuja

Olin ilmoittautunut 2016 kesälle ensimmäiseen Ironman kilpailuuni Lanzarotelle ja päätin myös osallistua Finntriathlonin kerää koko sarjaan. Aika kovaa settiä tämmöiselle vasta-alkajalle, mutta pohjat ovat hyvät, minkä päälle olisi helppo rakentaa lisää nopeutta sekä tekniikkaa. Näin sen piti mennä.

Talvella harjoittelu oli kovaa ja yksinäistä puuhaa. Lähdin monesti iltavuoron jälkeen salille treenaamaan ja lopetin joskus yöllä. Pitkät lenkit kovilla pakkasilla olivat tavallaan ihan mukavaa touhua. Lumi narskui kenkien alla ja luonto oli komeaa katsella. Yhteiset treenit Joroisten Sporttiklubin kanssa olivat yleensä siihen aikaan, kun olin töissä. Työaikamuoto ei muutenkaan tarjoa mahdollisuuksia kuin harvoin esim. viikonlopun leireihin. Keväällä harjoittelun apuvälineeksi tulikin Youtube ja omat fiilikset. Sain Kaj Järveläiseltä ohjeet 6-8 viikoksi ja tein niiden ohjeiden mukaan harjoituksia.

Kevät toi paljon vastuksia harrastukseen taloudellisesti ja muita asioita normaaliin elämään. Minulla oli Ford Mondeo -04. Auto, josta oli hajonnut aikaisemmin turbo, suuttimet, polttoaineen korkeapainepumppu ja kytkin. Tietenkin myös näitä normaaleja osia eli iskunvaimentimet, jarruosat, kallistuksenvakaajat yms. Tämä auto jätti taas minut ja tytön täydessä muuttokuormassa moottoritielle. Silloin päätin, että nyt vaihtuu merkki ja Fordia ei meidän talouteen enää ikinä tule. Ostin 120 euron -97 Golfin itselleni.

Tuon Fordin takia minulla oli tuhansia euroja ylimääräistä velkaa. Velkaa, jota maksan vieläkin pitkään. Oli myös paljon muitakin asioista, joista en halua tänne kirjoittaa. Päätin, että nyt aloitan positiivisen ajattelun elämän, vaikka mitä tapahtuu. Vitutukseen voi kuulemma kuolla, joten oli pakko tehdä näin. Päämäärät ovat asetettu ja niihin päästään, vaikka mitä tulee eteen. Olen suomalainen mies, perkele!

Uintia harjoittelin keväällä enemmän kuin koskaan. Samoin pyöräilyä. Wattbike oli tuttu laite jo alkukesällä. Ostaisin Wattbiken kotiini, jos voittaisin lotossa. Näin jäisi enemmän aikaa levolle, kun ei tarvitsisi mennä salille polkemaan. Mieleen jäi viime kauden treeneistä myös pääsiäisen perinteinen tuskapyöräily Joroisten Sporttiklubin kanssa. Se oli taas yksi kevään parhaista treeneistä.

Kehitystä oli tapahtunut huhtikuuhun mennessä. Toukokuun alussakin olin hyvässä vireessä. Uinti, pyörä ja juoksu kulkivat hyvin. Ironman Lanzarote oli hieno kokemus. Tulin maaliin aika liikuttuneessa tilassa yleisön mylviessä taustalla. En silti ollut tyytyväinen loppuaikaan. Kilpailu oli yksi kovimmista, missä olen ikinä ollut. Istuessani avaruuspeiton alla mitali kaulassa päätin, että tämä pitää ottaa uudestaan oikeilla välineillä ja oikealla valmistautumisella.

Ironman Lanzarote 2016 maalikuva - tavoite saavutettu

Finntriathlonin kerää koko sarjan neljä kilpailua; Vanajanlinnan sprintti, Vierumäen varttimatka, Joroisten puolimatka ja Tahkon täysimatka. Kaikki olivat jollain tavalla pettymyksiä, vaikka olinkin sarjan 25. sijalla. Tiedän pystyväni parempaan. Olen hakenut syitä tähän. Miksi kesä meni näin huonosti?

Jotain kuitenkin tapahtuu ennen kilpailuja, koska kilpailussa ei kulje niin kuin pitää. Joku sanoo, että liian kovia treenejä ja joku, ettei ole palautunut kilpailuista. Tämä kovan työn hukkaan heittäminen ja yhden treenivuoden tuhlaaminen 46 vuoden iässä syö sielua. Syitä löytyy monista omista virheistä. Tässä omia havaintoja virheistäni, huono lepo ennen kilpailuja, uuden kokeilu kilpailussa, tankkaus, harjoittelun laatu ja liian pitkä passiivinen aika ennen kilpailua.

Virheistä pystyy onneksi oppimaan ja luulen löytäneeni vastauksen tähän ongelmaan. Se on Tribase-valmennusryhmä. Otan ulkopuolista apua seuraamaan ja opastamaan valmistautumistani ensi kauteen. Kumma, jos en ala saamaan tulosta. Loppuu yksin puurtaminen ja joku kertoo miten tehdä.




Pitää myös hakea positiivisia asioita. Vedin jokaisen kilpailun loppuun kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Kesän 2016 Köllikkäukko-projekti on viety loppuun. Hieman yli 1 ½ vuotta lajia takana ja 9 triathlon kilpailua takana. Yhtään kilpailua ei ole jäänyt kesken eikä ole edes käynyt mielessä keskeyttää.

Olen saanut uusia ystäviä tämän hienon lajin kautta. Harjoittelu jatkuu ja tavoitteet ovat asetettu ensi vuodelle. Köllikkäukko löytyy myös facebookista ja #kollikkaukko Instagramista.

Ilman yhteistyökumppaneita en olisi tähän kaikkeen pystynyt. Kiitos myös kaikille kannustaneille ja seuranneille. Teistä saa voimaa ja motivaatiota silloin, kun on väsynyt! Paino on tippunut 13 kg vyötärön ympärys on nyt 89 cm.

PS. Oli hienoa palata töihin Lanzarotelta Ironman kilpailusta, kun työnantaja ja esimies Juha Jussila onnittelivat Kyökin naisten tekemällä kakulla, jonka päällä oli upea koriste. Oli hienoa saada jakaa tämä työkavereiden kanssa. Kiitos myös työnantajalle joustavuudesta!


Yhteistyökumppanit kaudella 2016:

Haapajärven fysioterapia / Timo Vaitiniemi

Akra Oy / Ari Kiira

Ylläksen hyvinvointikeskus

Compressport / Esko Kotivuori




Suuret kiitokset!

Kaj Järveläinen (taustavoima, neuvonantaja, neuvoja tekemiseen yms.)

Nora Kiira (tytär, projektin nettivastaava ja moniosaaja)

Pekka Lehtikoski (projektin alkuun paneva voima)

Pertti Kiira (internet/media neuvonantaja, tukija)

Mikko Wälkky (tsemppaaja, ystävä ja tukija)

Sauli Pesonen (paras kaveri, tsemppaaja, tukija, treenikaveri)

Toivo Kemppainen (tukija)

Joroisten Sporttiklubi

Sari Kiira (Vaimo, tukija, tsemppaaja. Kiitos että kestät tätä touhua!)

Perhe (tsempparit)

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Finntriathlon 2016 Vanajanlinna, KKS

Lähdin kerää koko sarjan ensimmäiseen kilpailuun Vanajanlinnaan nukkumatta silmäystäkään. Ilta ja alkuyö meni pakkaillessa ja vaimoa odotellessa. Hän oli työmatkalla Tanskassa ja tuli kotiin vasta kello 2 aikaan yöllä. Meidän tarkoituksena oli käydä Vanajanlinnan kilpailussa ja lähteä kilpailun jälkeen välittömästi minilomalle Tallinnaan. Vanajanlinna oli sprinttikilpailu: uintia 750 m, pyöräilyä 20 km ja juoksua 5 km. Tämä kilpailu oli minun ensimmäinen sprinttikilpailuni.

Kilpailu ei tulisi olemaan fyysisesti kauhean rankka. Auton lämpömittari näytti pihasta lähtiessä nollaa astetta, mikä latisti hieman tunnelmaa.

Kilpailuraportti

 Uinti, 750 m


 Lähtöryhmäni oli ensimmäinen. Aurinko oli alkanut lämmittämään ilmaa ja lämpötila oli noussut jo 7 asteeseen. Kova tuuli teki kelistä kuitenkin hieman epämukavan. Tuuli oli myös sekoittanut pintaveden ja muun vesimassan. Astuessani Katumajärven kirkkaaseen veteen lämmittelemään vesi oli hieman yli 15 asteista. Laskin märkäpuvun kaula-aukosta vettä puvun sisään ja upotin kasvot veteen. Lähdin kauhomaan ensimmäistä poijua kohti. Uituani vähän aikaa järvessä ei vesi enää tuntunut kylmältä. Olin valmis kilpailuun.

Lähtötorven äänestä joukko lähti liikkeelle. Päätin lähteä ulkoreunaa välttääkseni ruuhkaa, mutta aivan turhaan. Tilaa olisi ollut vaikka muille jakaa ja uin selvästi pidemmän matkan, koska menin kaukaa poijujen ulkopuolelta. Vesi tuntui ihan miellyttävältä. Yhdessä kohdassa joku uimari tuli eteeni ja löi vahingossa kädellään suoraan nenään. Tunsin verenmakua suussani, mutta en huomannut verta rinnuksillani rantaan noustessani. Juoksin vaihtopaikkaa kohti ja riisuin samalla märkäpuvun yläosaa päältäni. Uintiosuuden loppuaika oli 00:14:49. Uinti ei mennyt hyvin.

T1, ensimmäinen vaihto

Saavuin vaihtopaikalle vaihtamaan pyöräilyvarusteita. Olin jo saanut riisuttua märkäpuvun yläosan matkalla. Vaihtopaikalla yritin kiskoa märkäpuvun lahkeita irti jaloistani, mutta lahkeet eivät meinanneet lähteä millään jaloista irti. Lopulta sain puvun päältäni. Laitoin pyöräilykengät jalkaan, kypärän päähän ja nappasin pyörän telineestä. Juoksin vaihtoalueen päähän, paikalle missä sai nousta pyörän päälle. Vaihto oli mennyt huonosti. Aikaa vaihtoon oli mennyt 00:03:52.

 Pyöräily, 20 km

Nousin pyörän selkään ja kengän klossit napsahtivat polkimiin kiinni. Yleisöä oli ympärillä ihan hienosti ja pyöräilyreitti oli selkeästi merkitty. Oli hienoa lähteä polkemaan, kun aurinko paistoi ja yritti lämmittää keliä. Kilpailu oli peesivapaa, eli tällä kertaa pyöräilyssä sai ajaa toisten imussa. Olin poistanut lepuuttajat, koska en niitä muillakaan nähnyt. Nyt ajattelin lyödä itseni jonkun kantaan kiinni. Sellaisen, jolla olisi sopiva vauhti minulle.

Jostain syystä jalat eivät pelanneet kunnolla, reidet tuntuivat tukkoisilta. Tuuli ei ollut kovinkaan häiritsevä tekijä, mutta reidet olivat todella raskaat. Menin ensimmäisen kierroksen tunnustellen jalkojen tilaa. Sitten takaani lähti ryhmä ohi ja lähdin heidän kantaansa kiinni. Otin ison riskin. Mietin, että mitenkähän tässä käy, kun lähden ajamaan isommilla tehoilla ryhmän mukana? Alku oli mennyt huonosti, joten riski kannatti ottaa.

 Oli upeaa ajaa tätä peesivapaata kilpailua. Reitti oli nopea ja ryhmä missä ajoin oli todella kovavauhtinen. Jalat alkoivat lämmetä vasta viimeisellä kierroksella. Ryhmään tuli muutamia pyöräilijöitä lisää ja vauhti oli hyvä vaihtoon asti. Hyppäsin pyörän päältä pois ja lähdin juoksemaan kohti vaihtopaikkaa. Pyöräily meni loppujen lopuksi ihan hyvin ja alun tukkoisuus hävisi, kun antoi hieman enemmän ärsykettä reisiin. Pyöräilyaika oli 00:35:16 ja keskinopeus 34.0 km/h.

 T2, toinen vaihto

 Juoksin pyörän kanssa oman vaihtopaikan kohdalleni, joka oli parkkipaikan liikennemerkin kohdalla. Niin ainakin luulin. Laiton pyörän telineeseen ja katsoin varustelaatikkoon. Huomasin välittömästi, että en ollut omalla paikallani. Olin tullut yhden telineen liian kauaksi omasta telineestä. Nostin pyörää ja se oli takertunut kahvoistaan telineeseen. Tempaisin pyörän irti ja löysin oman paikkani turhan hölmöilyn jälkeen. Laitoin pyöräilykengät ja kypärän laatikkoon. Laittaessani juoksukenkiä jalkaan huomasin, että varpaat olivat tunnottomat kylmän takia eivätkä jalat meinanneet mennä kenkiin. Lopulta pääsin juoksemaan pois vaihtoalueelta. Vaihtoaika oli 00:02:14. Toinen vaihto meni myös huonosti.

Viimeinen rutistus ennen maaliviivaa


 Juoksuosuus

 Lähdin juoksuosuudelle tunnottomilla varpailla ja huono vaihto mielessä. Reitti oli 2 x 2,5 km, komeaa rantapolkua. Oli outoa juosta, kun päkiöistä eteenpäin ei ollut tuntoa. Alkoi ihan naurattaa se varpaattomuus.

Alku oli hieman takkuista menoa, mutta nopeasti löysin hyvän kadenssin ja rentouden juoksuun. Juoksutyylini ei ole oppikirjasta, mutta tunnen sen, kun saan juoksun kulkemaan. Oli mukavaa katsella muidenkin kilpailijoiden menoa. Muutamat kilpailijat juoksivat todella lennokkaalla askeleella ja osa hitaammin lyhkäisemmällä askeleella. Itse olin varmaan jossain siellä välillä. Toisella kierroksella lisäsin hieman vauhtia kun voimia tuntui olevan. Maaliin saavuin juoksuajan ollessa 00:23:13 eli juoksuvauhti oli 4:38 min/km.

 Yhteenveto

 Kilpailuun olisi voinut lähteä paremmin valmistautuneena. Nyt ei vain ollut mahdollisuutta siihen. Olen lähtenyt väsyneenä paljon kovempiin tapahtumiin ja väsymys ei vaikuta menemiseen. Tarkkaavaisuus kuitenkin kärsii. Vaihtoaikoihin pitää saada selkeä parannus tulevissa sprinttikilpailuissa. Uinti on saatava myös paremmaksi ja linjat suoremmiksi. Pyöräily ja juoksu olivat tässä kilpailussa ihan hyviä.

Tästä on Köllikkaukon hyvä jatkaa. Laitetaan tämä kilpailu kansioon otsikolla ”maksettu harjoitus”. Loppuajaksi kelloon tuli 01:19:27. Oman sarjan 8 / 36.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ironman Lanzarote 2016 - Köllikkäukon kisaraportti



Sunnuntai ja maanantai - siirtyminen

Matka alkoi heti sunnuntaiaamuna hyvän valmistautumisen jälkeen lompakkoepisodilla. Olin pakannut kaikki tavarat jo edellisiltana ja lähtöä tekiessä vaihdoin suukot vaimon kanssa. Otin auton avaimet, puhelimen, passin, mutta lompakkoa ei löytynyt mistään. Iski pieni paniikki, kun sitä ei löytynyt mistään. Noin pari tuntia suoritimme suuretsintää alueella, mikä käsitti edellisillan kauppareissun ja kaikki liikkeet sen jälkeen. Myös matkatavarat käytiin läpi useampaan kertaan, kunnes lompakko löytyi viimeinkin matkalaukusta urheiluvaatepussista. Pienoinen helpotus, koska lompakossa oli kaikki tärkeä mitä vain matkailussa tarvitaan eli rahat ja pankkikortti. Etsinnän hinnaksi tuli kuitenkin ajan menetys ja action-kameran nouto serkkupojalta sai nyt jäädä.

Matka Helsinkiin meni upeasti -97 Golfilla ajellessa ja parkkipaikka lentokentältä löytyi pienen etsinnän jälkeen. Matkatavarat otettiin lentokentällä vastaan ilman ongelmia. Portilla jouduin odottelemaan hieman pidempään lennon ollessa myöhässä. Lento Lontooseen meni Remeksen uutta kirjaa lukiessa. Yllätyksenä tuli kuitenkin, että lennolla ei saa edes kahvia ilmaiseksi. Kohta saa varmaan wc:nkin käytöstä maksaa. Ei oikeastaan ole niin väliksi, kun lentokoneen ruoka ja kahvi ovat syvältä muutenkin. Remeksen kirja vei minut mennessään hyvinkin tähän päivään sijoittuvalla aiheella. Hyvinkin pelottavalla tavalla..

Lontoossa minut ohjattiin Gatwickin lentokentällä passintarkastukseen. En siis päässyt odottamaan aamuyön jatkolentoa porttien läheisyyteen, vaan odotin turvatarkastuksen ulkopuolella terminaalissa aamuyön lentoani. Seurasin mielenkiinnolla joitakin tunteja ihmisten menoa ja kävin vetämässä tukevan burgerin isolla oluella. Sillä oli väsyttävä vaikutus ja yritinkin moneen otteeseen käydä nukkumaan johonkin terminaalin tuoleista. Havahduin kuitenkin monesti, kun epämääräistä porukkaa kertyi ympärilleni. Lähdin reppu selässä kuljeksimaan pitkin terminaalia ajatellen, että olisi pitänyt ottaa yöpymispaikka. Tunnit kulkivat hitaasti ja olin todella väsynyt. Lopulta pääsin turvatarkastukseen ja skannaukseen. Turvatarkastuksen jälkeen lähdin etsimään lähtöporttia, mutta se ei kuitenkaan näkynyt taululla ennen kuin 50 minuuttia ennen lentoa. Meninkin sitten syömään aamupalaa johonkin leipomoravintolaan.

Lopulta istuin koneessa ja koneen nokka oli kohti Lanzarotea. Tunnelma oli kohonnut ja Remeksen kirjan lukeminen jatkui. Lopulta kone laskeutui kentälle meren rantaan. Sain matkatavarani ja pienen hakemisen jälkeen löytyi myös pyörä. Olin vuokrannut auton etukäteen AutoReisen-nimisestä firmasta, jota voin suositella lämpimästi. Asiakkailta ei vaadita mitään epämääräisiä vakuuksia ja palvelu toimi hienosti.

Hotellille pääsin maanantaina iltapäivällä valvottuani noin 1½ vuorokautta. Hotelli vaikutti hyvältä; henkilökunta oli ystävällistä, hotellista löytyi allas, huoneisto oli siisti ja keittiö hyvä. Purin tavarani kaappiin ja avasin pyöräboxin, joka oli turvatarkistettu Suomessa. Pyörää kasatessani ihmettelin, miksi vaihteensiirtäjä ei oikein pelaa. Turvatarkistuksen aikana se oli päässyt vääntymään. Onneksi valmentaja Kaitsu antoi vinkin läheisestä pyöräkorjaamosta, jossa vaihteensiirtäjä saatiin taas toimintakuntoon kohtuuhinnalla. Paikallinen mekaanikko korjasi sen todella hyvällä ammattitaidolla. Hän tarkisti pyörän kisakunnon muutenkin ja totesi pyörän valmiiksi kilpailuun ja testilenkille. Itse tarvitsin vain unta ja ruokaa.

Parvekkeeni edessä olevassa allasbaarissa oli mieletön meteli brittieläkeläisten pitäessä hauskaa karaoken merkeissä. Kävin vielä kävelemässä ennen nukkumaan menoa rantatien kisapaikalle asti. Väsymys teki raukean olon. Oli upeaa katsella merimaisemaa ja rantoja. Huomioni kiinnittyi kuitenkin kovaan tuuleen, joka varmaan tulisi vaikuttamaan pyöräilyyn todella paljon. Kävin vielä illalla kaupassa ostamassa hieman ruokaa aamuksi. Aloin olla jo todella väsynyt. Sain nukahdettua vasta myöhään maanantai-iltana. Karaoke, taputukset, vislaukset ja möly tulivat kuitenkin uneen.

Tiistai - reittitiedustelua

Aamulla heräsin kuin olisi krapula. Pää oli ihan usvassa ja naama turvoksissa huonosti nukutun yön jäljiltä. Brittieläkeläiset osaavat oikeasti pitää hauskaa lomalla. Nostan hattua heille ja heidän yhteisöllisyydelleen. Minun oli kuitenkin valmistauduttava kilpailuun, joka tuli olemaan elämäni kovin koitos. Huono lepo on huonoa valmistautumista kilpailuun. Korvatulpista ei ollut apua, kun brittivanhuksien hauskanpito tunki läpi korvatulppien vaimennuksen. Olin jo hereillä aamulla klo 07.00 ja oli keskityttävä kilpailuun välittämättä muusta toiminnasta.

Komeita ja tuulisia pyörämaisemia

Ajattelin tehdä pienet herkistelylenkit pyörällä ja juosten aamupalan jälkeen. Join toisen kupin kahvia ja seurailin parvekkeelta altaalle, kun lomalaiset varasivat aurinkotuolejansa valmiiksi jo heti aamulla varhain. Aurinkotuoleja oli kuitenkin iso läjä ja kaikille varmaan riittäisi tuoli tai vaikka kaksi. Silti tuoli pitää käydä varaamassa. Hauska juttu.

Kaksi kyyhkyä tuli kaiteelle viereeni istumaan ja annoin niille pari murua leivästäni. Se jäi mieleen erikoisena tapahtumana. Vähän niin kuin Valkoinen poro Lapissa, kun olimme Nuorgam-Hanko -pyöräreissulla. Arvelin silloin, että Pappa tuli tervehtimään. Tämä iso valkoinen hirvasporo juoksi silloin rinnallamme pitkän matkan. Luonto on ihmeellinen.

Kyyhkyläiset aamupalalla

Lähdin ajamaan pyörällä kevyesti pyörittäen. Aurinko paistoi ja asfaltti oli tasaista ajaa. Autot tekivät tilaa ohittaessaan minut, eivätkä ajaneet ihan vierestä niin kuin Suomessa olin tottunut. Kävin ajamassa hieman jyrkkää nousua ja pitkää myötämäkeä, kovia vetoja ja palauttavia. Oli aivan mahtava ajaa näitä teitä, mutta tuulen vaikutus pyörään oli huomattavan suuri. Pyöräilyn jälkeen vaihdoin lenkkarit jalkaan ja heitin kisapaikalle tehokkaan lenkin. Jalat olivat kivuttomat ja nopeat, edes akillesjänteet eivät vaivanneet. Luottamus juoksuosuuden onnistumiseen nousi. Pyöräily ja uinti puolestaan olivat täysi arvoitus.

Lenkin jälkeen lähdin tutustumaan pyöräreittiin autolla. Minulla oli hyvin epämääräinen tuloste pyöräreitistä ja lähdin ajamaan tätä reittiä läpi. Pysähdyin välillä ottamaan kuvia hienoista maisemista. Tuuli teki kuvaamisesta vaikeaa, kuvat tahtoivat hieman epäonnistua, kun kuvaaja heilui tuulen voimasta. Maisemat olivat kyllä todella komeita ja karuja. Tiet näyttivät hyviltä Club La Santa-kilpailukeskukseen asti. Hieman ennen Club La Santaa oli todella isoja hidastepomppuja, mihin ei niin hyvässä alamäessä kärsinyt ajaa kovalla vauhdilla.


Päivä reitillä venähti iltaan asti, mutta reittitiedustelu oli hyvä tehdä. Tulin hotellille ja tankkasin spagetilla tutustuen samalla kisaohjelmiin. Minun elimistölleni ei ole hyvä tankata raskailla liharuuilla. Pasta, riisi ja muutkin hiilihydraatit sekä riittävä nesteytys (ei alkoholi) sopivat Köllikkäukon kisaruokavalioon.

Seuraavana päivänä voisin jo käydä rekisteröitymässä ja hankkia kilpailulisenssin. Pyöräilyosuus hirvitti edelleen: kumpi olisi pahempi, tuuli vai mäet? Oli sanomattakin selvää, että rankkaa tulisi olemaan. En tietenkään odottanut tämän olevan helppoa, mutta usko valmistautumiseen ja sen riittävyyteen oli koetuksella. Tässä tilanteessa muistin valmentajani Kaitsun sanat: ”luota itseesi ja tekemiseesi!”. Nämä sanat päässäni aloin katsomaan brittiläistä antiikkiohjelmaa, espanjaksi dubatut elokuvat olivat nimittäin kauheampaa katseltavaa. Kävin vielä kävelemässä lenkin lähtöalueelle ja sieltä takaisin. Ilta oli taas pitkällä ja pitäisi käydä nukkumaan. Lopulta survoin korvatulpat korviin ja menin nukkumaan. Taustalla kuului yhä kovaääninen brittieläkeläisten show.

Keskiviikko - rekisteröinti ja märkäpuvun testailua

Heräsin aamulla taas noin klo 07.00. Laitoin kahvin kiehumaan ja menin parvekkeelle. Samat aurinkotuolin varausrituaalit olivat menossa, vaikka taivas oli aivan pilvessä ja viileä. Unet olivat taas jotain 5 – 6 tunnin luokkaa ja väsymys sen mukainen. Aamupalan jälkeen lähdin hoitamaan rekisteröinnin ja lisenssin oston Club La Santalla. Oli taas ajettava saaren toiselle puolelle.

Club La Santa

Päästyäni kilpailukeskukseen Club La Santaan, äimistelin tunnin verran paikan fasiliteettejä: uima-altaat ja urheilukenttä, mieletön paikka! Löysin aika nopeasti paikan, josta sain lisenssin ja siitä minut ohjattiin rekisteröintipisteelle. Sain hyvät ohjeet, kilpailuun tarvittavat numerotarrat, kassit ynnä muut oheistuotteet ja kävin ihailemassa hienoja pyöriä expossa, josta lähdin takaisin hotellille.

Hotellilla söin allasbaarilla paellaa ja lähdin huoneeseeni. Otin uuden märkäpuvun sovittaakseni sitä rannassa, jossa pukua päälle kiskoessa puku tuntui kauhukseni kireältä. Menin mereen ja uin sen kanssa pienen pätkän, laskin vettä puvun sisään, jotta se muotoutuisi paremmin päälleni, mutta turhaan. En uskaltanut edes lähteä uimaan kauaksi rannasta, koska en ole meressä ennen uinut. Aloin ajattelemaan meren virtauksia ja puku kiristi vielä enemmän. Aika noloa, jos kaikki kaatuu märkäpukuun ja uintiin. 

Club La Santa

Hotellilla vaihdoin telkkarin radioon. Luin ohjeita ja tarkistin, että olin huomannut kaikki mitä pitääkin. Seuraavana päivänä olisi taas ajettava toiselle puolelle saarta kuuntelemaan kilpailuinfo, samalla olisi pastajuhlat ja avajaisseremonia. Survoin korvatulpat korviini ja menin taas myöhään nukkumaan karaoken soidessa taustalla. Yritin nollata märkäpukutestin aiheuttaman vitutuksen. Muistelin Kaitsun antamia ohjeita: ”usko itseesi ja tekemiseesi!”.

Torstai - kisainfo ja avajaiset

Torstai on toivoa täynnä. Ajatukset olivat positiiviset ja usko omaan tekemiseen luja. Lähdin jo hyvissä ajoin ajelemaan kohti Club la Santaa pysähtyäkseni jossain museossa matkan varrella. Vierailin jo aikaisemmin näkemässäni paikassa. Se osoittautui jonkinlaiseksi maaseutumuseoksi, jonka yhteydessä oli todella iso ravintola, jossa oli aikaisemmin järjestetty Ironman Lanzaroten avajaiset ja palkitsemiset. Ihan näkemisen arvoinen paikka.

Matka jatkui Club la Santaan ja ehdin vielä ostelemaan hieman Ironman-tuotteita organisaation myymälästä. Tuotteet olivat aika kysyttyä tavaraa ja liikkeessä oli melkoinen mylläkkä. Tuliaisten hankinnan jälkeen alkoikin kilpailuinfo. Info oli hotellin keskellä olevalla katetulla aukiolla, monella eri kielellä. Jostain syystä infoa ei järjestetty suomeksi, joten kuuntelin englanninkielisen tilaisuuden. Suomalaisia oli kilpailussa käsittääkseni 10. Ymmärsin infosta suurimman osan, mutta kahvihammasta kolotti niin, etten jaksanut kaikkia pätkiä kuunnella. Infon jälkeen kävin juomassa ison kahvin viereisessä baarissa. Se oli yksi elämäni parhaista kahveista.

Kun viimeinen info päättyi, pasta party avattiin. Pasta partyssä tarjoiltiin laajalla kirjolla erityyppistä pastaa ja muuta ruokaa loistavista seisovista pöydistä. Nyt alkoi tulla Ironman-ilmoittautumismaksulle kunnon vastinetta. Täytin mahani enimmäkseen pastalla, jälkiruoallekin jäi vähän tilaa. Sain pöytään kaveriksi saksalaisen insinöörin, jolla oli takana jo useampia Ironman-kilpailuja.

Avajaisseremonia

Pasta partyn jälkeen alkoi pihalta kuulumaan melkoinen rumpujen pauke, joka starttasi kilpailun viralliset avajaiset ja lippukulkueen. Avajaiskulkue kulki pitkin altaiden reunoja sekä pasta party-alueen läpi. Kulkue päättyi hotellin keskellä olevalle katetulle aukiolle. Siellä esiteltiin kaikki osallistuvat kansallisuudet ja heidän lippunsa. Eri maita oli aivan käsittämätön määrä! Osallistujia oli listan mukaan 1888, joista vanhin oli 73 vuotta. Siellä oli myös muutamia 25 vuotta sitten ensimmäisessä Ironman Lanzarote kilpailussa olleita kilpailijoita. Esiteltiin myös kilpailija, jolle tämä kilpailu oli 201. Ironman! Itse nostin käteni varovasti ylös kun kysyttiin kenelle kilpailu oli ensimmäinen Ironman. Onneksi siellä nousi muutaman muukin käsi.

Illalla hotellilla kävin taas kävelemässä rantatien lenkin. Katselin merelle uintireittiä ja kävin katsomassa maalialuetta. En enää epäillyt pääsenkö maaliin, vaan olin täysin varma, että pääsen kilpailun läpi. Olin täynnä tahtoa ja voimaa. Minulla oli todella hyvä olo ja tuntui siltä, että tämä on minun juttuni. Harmi, että aloitin lajin vasta 1 ½ vuotta sitten, 44 vuotiaana. Olisi pitänyt aloittaa tämä jo parikymppisenä nuorena miehenä.

Perjantai - pyörän ja kassien tarkistus

Ilta ja yö meni hotellilla perinteisesti. Sain nukutuksi sen 6 tuntia ja aamulla rituaalit olivat samat sekä minulla että altaalla olevilla briteillä. Iltapäivällä ohjelmassa oli pyörän ja varustekassien tarkistus. Odottavan aika oli pitkä, mutta jännitys oli hieman noussut. Tuntui siltä, että olen valmis, tätä varten olen harjoitellut koko talven. Olin valmiina!

Kisavarusteet ja -eväät

Iltapäivällä otin varustekassit, kypärän ja pyörän. Ajoin pyörällä lähtöalueen tuntumaan ja talutin pyörän tarkistettavaksi. Kaikki meni kun olisin ollut ennenkin kilpailemassa. Mitään ongelmia ei ilmaantunut missään vaiheessa. Täytyi vaan palata takaisin hotellille tekemään muut valmistelut. Laskin pyöräilyssä ja juoksussa tarvittavat geelit sekä tein juomapulloihin urheilujuomat. Lisäksi tein omahuoltopisteille omat pakettinsa. Mitään ei saa unohtaa, energiat, nesteet ja mineraalit on oltava kohdallaan.

Lauantai - kilpailupäivä

Olin laittanut herätyksen klo 04.00 kahteen herätyslaitteeseen. Olin tilannut vielä vaimolta varmistussoiton Suomesta klo 05.00. Tein kevyen aamupalan hieman mysliä ja kahvia. Pakkasin varusteet autoon ja ajoin auton Kaitsun antaman koordinaattipisteen lähelle. Kävelin siitä kilpailualueelle, enkä meinannut päästä turvatarkistuksen läpi kun lisenssiranneke oli rikki. Onneksi olin sitonut lisenssin kaulakoruuni ja pääsin sisään kun esitin sen.


Timanfaya - pitkä ja tuulinen suora

Oli vielä pimeää ja tuuli oli kova. Tunnelma oli käsin kosketeltavaa ja se näkyi kanssakilpailijoista. Eräs irlantilainen otti rennosti istuessaan vessassa. Hän lauloi kovaan ääneen ja pieraisi lähtiessään äänekkäästi. Vessajonossa olevat repesivät nauramaan. Ilmeet muuttuivat kuitenkin nopeasti taas peruslukemille.

Laitoin pyöräni valmiiksi: pumppasin ilmaa renkaisiin, energiageelit putkelle ja juomapullot paikalleen telineisiinsä. Seuraavaksi siirryin rantaan, jonne jätin lämmittelyvaatteet ja pyöräilyvarusteet omiin pusseihinsa. Varustepussit olivat erivärisiä, sininen pyöräilyvarusteille ja valkoinen lämmittelyvarusteille sekä punainen juoksuun. Tein muistisäännöt omien telineiden sijainnille, että löytäisin ne heti kun juoksen hakemaan niitä. Paikat telineissä oli merkitty kilpailunumerolla. Minun numero oli 1488.

Uintiosuus

Olin laittanut märkäpuvun päälle ja matkalla kohti rantaa aidan muodostamaa kujaa pitkin. Kujan reunat olivat täynnä ihmisiä. Aurinko oli jo nousemassa ja aamu valkenemassa hyvää vauhtia. Saavuin rantaan missä oli suuri määrä muitakin kilpailijoita. Kävin uimassa lämmittelylenkin ja kaikki tuntui hyvältä. Nostin uimalasit otsalle ja kävelin lähtöpaikalle.

Lähtöön oli vielä noin reilut 10 minuuttia. Seisoin keskellä isoa ihmismassaa. Valmiina kilpailuun, joka olisi ehkä kovin, mitä olen ikinä kokenut. En jännittänyt yhtään, vaan olin täynnä voimaa ja adrenaliinia. En ollut tehnyt suunnitelmaa mistä kohtaa lähden matkaan. Ajattelin lähteä rauhassa niin kuin Kaitsu oli sanonut.

Uintiosuus takana

Ympärilläni oli espanjalaisia kilpailijoita ja lähtötorvi soi. Joukko lähti hitaasti kiihdyttäen kohti merta. Kävelin massan seassa ja aloitin uintini ulkoreunan läheltä. Silti ”pesukone” linkosi täysillä. Sain kättä ja jalkaa päähän sekä kylkiin. Lisäsin tehoa ja työnsin hitaimpia edestä, etten itse jää muiden alle. Leikkasin ulkoreunasta heti ensimmäisen poijun luo, missä oli kova ruuhka. Tunsin oloni hyväksi vaikka meno oli rajua. Ensimmäisen poijun jälkeen hain paikkaa noin 15 metriä ulompana kuin poijut. Välillä eteen tuli uimareita ja ohitin heidät tai työnsin sivuun. Uin kuitenkin rauhallista uintia, rennosti ja nauttien hetkestä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen nousin rannalle ja kävelin ohjeita noudattaen kuivan osuuden. Lähdin uimaan seuraavaa kierrosta hyvällä mielellä ja rennosti liukuen. Katselin kirkkaassa vedessä uivia kalaparvia ja yksittäisiä kaloja. Erään poijun jälkeen näin sukeltajan selällään meren pohjassa kuvaamassa uimareita. Näytin hänelle peukaloita, että hyvin menee. Uintiosuus on kohta takana.

Nousin merestä ja lähdin rauhallisesti juoksemaan kohti varustepussitelineitä. Samalla riisuin märkäpuvun yläosan pois päältäni. Löysin varustepussin helposti ja juoksin varusteiden vaihtoon tarkoitettuun telttaan. Sain vaihdettua nopeasti varusteet, mutta aurinkorasvan levitys vei aikaa. Juoksin teltasta pyöränhakuun avojaloin ja laitoin puhtaat jalat pyöräilykenkiin vasta pyörällä. Otin pyörän ja juoksin pyörän kanssa alueelle, jossa sai nousta pyörän päälle.

Pyöräilyosuus

Pyöräily lähti nihkeästi liikkeelle. Sykkeet olivat todella korkealla alussa jostain syystä. Varmaan huono lepo ja liika mineraalien tankkaus olivat saaneet paikat tukkoon. Mahaan koski myös aika paljon. Poljin eteenpäin ja lopetin sykkeiden seuraamisen.

Tuuli oli aika kova ja se veti hieman mietteliääksi. Noin 10 – 15 km lähdöstä tuulenpuuska heitti minut tieltä, kun etsin geelejä tai säädin jotain enkä ollut keskittynyt ajamiseen. Minun onnekseni tilanteessa oli, että ulosajon kohdalla oli hiekkaa eikä laavakiveä. Keräilin tippuneet juomapullot ja menin takaisin tielle.

Ennen El Golfoa

Alun tuska helpotti hieman Yaizan ja El Golfon välillä. Kunnes suunta muuttui taas suoraan kohti pohjoista, vastatuuleen. Oli kovaa hommaa puskea loivaa pitkää ylämäkeä kovassa vastatuulessa. Tiesin, että tämä on vasta alkusoittoa tulevaan. Mahakipu oli kuitenkin helpottanut ja sykkeet tasoittuneet lähelle pk-tasoja. Yritin pitää hyvän aeroasennon ja painaa eteenpäin. Vauhti oli hidasta, vaikka pääsin alamäissä hyviin vauhteihin. Keskinopeus ei riittäisi tavoiteaikaan mitenkään.

Muistelin taas Kaitsun ohjeita, kun aloin murehtimaan sellaista asiaa, jolla ei ollut merkitystä. Nauti, usko itseesi ja tee ehjä suoritus. Asenne oli taas kohdallaan ja nautin menosta sekä maisemista. Maisemat olivat nimittäin aivan mielettömän hienoja.

Club la Santa jäi taakse ja alkoi kevyt nousuosuus lämpötilan noustessa myös päivän edetessä. Laskeuduin alas Famaraan meren rantaan. Tiesin, että nyt Köllikkäukon veri punnitaan. Tästä eteenpäin pitää pusertaa järkyttävän kovia mäkiosuuksia. Minua helpotti eräs Pohjois-Karjalainen sanonta: ”aina kun on ylämäki on myös alamäki”.

Poljin mäkeä ylöspäin kohti Tequisea. Ylämäki jatkui siitä kohti omahuoltopistettä, joka sijaitsi aivan huipulla Mirador de Hariassa. Siitä oli upeaa lasketella menemään täysillä tiukkoihin mutkiin. Vauhti kävi 65-72 km/h tässä mäessä. Oli mielettömän hienoa ajaa niin kovaa, kun tiesi, että ulosajo olisi ollut kohtalokasta. Lukijasta se voi tuntua oudolta, mutta minusta se oli todella hienoa.

Mirador de Harian nousussa yritin vaistomaisesti hakea pienempää pykälää, vaikka se oli ollut päällä jo kohta puoli tuntia. Tässä nousussa piti nousta välillä putkelle ja takaisin satulaan. Tuntui ettei huippu ei tule ikinä, reidet kävivät kuumana ja suu oli silti hymyssä. Oli upeaa kokea jotain niin rankkaa, että alkaa ihan naurattamaan. Osa kilpailijoista työnsi pyörää ja yksi istui tien reunassa. Tämän mäen jälkeen lähti välittömästi uusi nousu kohti Mirador del Rion huippua, mikä ei tuntunut enää lainkaan niin pahalta.

Mirador de Rion huipun ja huoltopisteen jälkeen ilo oli huipussaan, kun pääsi laskemaan täysillä myötätuulessa Arrietaa kohti. En uskaltanut katsoa vauhtia enää 70 km/h jälkeen. Oli mahtavaa hakea ajolinjaa mutkiin, joiden taakse ei nähnyt. Yksi mutka kävi hieman ahtaaksi, mutta yritin välttää jarrutusta kaatumisen pelossa. Oli hurmosta painaa menemään myötätuulessa.

Kun hurmos on päällä, poliisitkin tulee perässä

Hyvänolon tunne hävisi, kun nousu kohti Nazaretiä alkoi. Se oli pitkä nousu välillä kovassa vastatuulessa. Siellä oli jossain kohti todella huonokuntoinen tienpätkä. Tällä pätkällä oli juomapullotelineestä lähtien kaikkea rojua. Siinä tärinässä tippui varmaan hampaista paikatkin.

Ihan loppuosa oli kovavauhtista alamäkeä. Nopeus oli yli 55 km/h tässäkin mäessä. Se oli hyvä kevyt lopetus tälle äärimmäisen rankalle pyöräilykokemukselle. Saavuin vaihtoalueelle väsyneenä ja jälleen yhden osuuden suorittaneena. Enää ei olisi kuin maraton.

Juoksuosuus

Vaihtoalueelle saavuttaessa toimitsija otti pyöräni ja kävin hakemassa pyöräilypussini. Juoksin telttaan vaihtamaan varusteita. Pyysin lisää aurinkorasvaa selkääni ja jalkoihin. Jouduin odottamaan hieman ”rasvaajaa”. Söin energiapatukan ja join nestettä rasvaajaa odotellessani.

Viimeinen vaihto oli suoritettu ja heitin varustepussin siihen osoitettuun häkkiin. Säädin jalkojen nopeuden pikkuisen alle 6 min/km ja hölkyttelin menemään. Ensimmäinen kierros olisi puolimaraton, jonka jälkeen olisi vielä kaksi noin 10 km kierrosta.

Lähdin juoksemaan rantaa ensimmäiselle kierrokselle, yleisön ollessa mukana aktiivisesti. Se oli todella eteenpäin vievä tunnelma. Yllätyksekseni sykkeet olivat hieman päälle aerobisen eli 140 alueella, kun raja oli vuosi sitten 135. Jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Ne vain veivät eteenpäin. Oli outoa juosta, kun ei ollut ongelmia. Selkiä tuli vastaan ja väsyneitä kanssakilpailijoita. Otin huoltopisteeltä kaksi sientä niskaan paidan alle ja kastelin pään sekä sienet säännöllisesti huoltopisteillä, sillä lämpötila oli noussut iltapäiväksi jo mukavasti.

Ensimmäinen kierros meni mukavasti. Lähdin toiselle kierrokselle hyvällä asenteella ja hymy korvissa. Sykkeet olivat alhaalla kaiken rasituksen jälkeen, mutta päätin olla intoilematta liikaa tässä vaiheessa. Kun lähdin juoksemaan viimeiselle kierrokselle ennen maalia, olo oli hieman epäuskoinen ja mielettömän hyvä. Viimeisellä kääntöpaikalla päätin, että nyt en enää pysähdy huoltopaikoilla.

Pimeys oli jo laskeutunut ja minä lähestyin kohti maalia. Tuli sellainen olo, että olen väärässä paikassa. Olen katsellut tätä vain YouTubesta, kun muut saapuvat maaliin. Toimitsijat ohjaavat kohti maalia ja taputtavat. Yleisö huutaa, taputtaa ja joku hakkaa kattilan kansia. Iho on kananlihalla ja minä juoksen kohti maalia. Törmään maalinauhaan, mutta en uskalla repäistä sitä ilmaan, kun en ollut maksanut ennakkoon maalikuvasta. Ei ollut rahaa. Pujotan itseni maalinauhan alta ja joku laittaa mitalin kaulaan. Olo on enemmän kuin epätodellinen.

Lopulta kävelin avaruuslakana päällä ja mitali kaulassa istumaan katukiven reunalle. Istuin siinä kokista juoden ja ajatellen: minä tein sen, mutta en vaan tajua sitä. Lähdin hakemaan tulosnauhan ja luovutin sipin järjestäjälle. Kävin vielä hakemassa varustepussit ja menin syömään paellaa. Ruokailun jälkeen etsin pyöräni ja lähdin autolle. Hämärää katua autoa kohti kävellessäni maalialueen meteli jäi taakse. Aloin tajuta, että olen jumalauta saavuttanut tavoitteeni!

Toteutunut unelma


Tähän tavoitteeseen pääsy ei ollut helppo. Se oli koko talven ja kevään määrätietoista harjoittelua. Välillä olin todella väsynyt, koska vinokuormaa oli paljon. Oli paljon vastoinkäymisiä ja henkistä painetta. Halusin kuitenkin jakaa tätä matkaani julkisesti, vaikka maine siitä kärsikin. Toivottavasti tämän projektin onnistuminen tsemppaisi ihmisiä haastamaan itsensä tekemään asioita, joista ovat haaveilleet. Tämä oli minun pitkäaikainen haaveeni. Aloitin triathlonin 1 ½ vuotta sitten ja ensimmäisen täyden matkan vedin alle vuoden harjoittelulla. Ironman oli kuitenkin unelmien täyttymys.

Ilman perheen tukea, yhteistyökumppaneita ja kannustajia matkani ei olisi onnistunut, kiitos teille!!

Nyt kuitenkin suuntaan kohti uusi kilpailuita. Finntriathlonin kerää koko sarja alkaa 11.6 Vanajanlinnassa. Köllikkäukko siis kiittää ja kuittaa! I am the Ironman!

lauantai 14. toukokuuta 2016

1. vaihe - Siirtyminen

On viimeisen päivityksen aika ennen Lanzaroten Ironman-kilpailua. Kirjoitan tämän päivityksen lainakoneella, koska oman koneeni ohjelma meni vanhaksi ja ajattelin säästää rahani kilpailuun. En halua käyttää vähiä rahojani uuteen tekstinkäsittelyohjelmaan. Hyvin tälläkin näyttää fontteja näytölle tulevan.

Viime viikot olen treenannut kevyesti ja valmistautunut kilpailuun. Fiilikset ovat olleet hyvät ja päämäärä selkeä. En ole löytänyt pahoja ongelmia tai esteitä edestäni vielä missään vaiheessa. Olenkin miettinyt, että olenkohan unohtanut jotain tai tuleekohan vielä jotain ennen lähtöviivaa? Positiivinen asenne nostaa kuitenkin hyvän flown, negatiiviset kommentit sekä asiat pitää jättää omaan arvoonsa. Mediantehon lisääminen toi myös arvostelijoita, mutta ne antavat hyvää boostia matkaan.

Varusteiden pakkaus oli hauskaa puuhaa. Yritin sovittaa purettua Argon 18-kiituria Kaitsulta lainaamaani laatikkoon ja pakkasin sen ensin väärinpäin. Sain sullottua boxiin myös juomapullot ja kengät sekä kypärän. Taisi sinne mennä muutakin tavaraa. Pyöränkuljetuslaukku on kyllä näppärä keksintö. Siihen sopii pyörän lisäksi aika paljon muuta kilpailussa tarvittavaa tavaraa. En kuitenkaan pakannut kaikkia kisavarusteita siihen, jos se häviää matkalla jonnekin.



Muistin myös pakatessani, että kannattaisi kokeilla uutta märkäpukua, joka oli edelleen yläkerrassa laatikossa. Pujottelin jalat pukuun ja kohta huomasin, että sain puvun päälle ilman isompia tappeluita. Puku istui päälleni ihan hyvin ja uskon, että vedessä se muotoutuu vielä paremmin iholle. Kypäräänkin sain ostettua uuden visiirin viime tingassa. Edellinen visiiri tippui viime kesänä Tahkon kisoissa isoon mäkeen, kun käteni osui siihen räkää pyyhkiessä. Visiiri tippui tielle ja takana olevat pyöräilijät ajoivat sen päälle ja jätin sen sitten sinne. Nyt teen visiiriin teippivarmistuksen, ettei se pääse tippumaan.

Nyt on siis kaikki valmista. Aamulla suuntaan vanhan Golfin keulan kohti Lahtea. Käyn hakemassa sieltä serkultani Terolta action-kameran kypärääni. Haluan saada vähän livekuvaa pyöräilyosuudelta. Lahdesta jatkan matkaani kohti Helsinkiin. Voisinko siis sanoa, että projektin käytännön toteutus käynnistyy aamulla? Vaihe 1. Siirtyminen.

Minun etenemistä voi seurata Köllikkäukon Facebook-sivulta ja Istagramissa #kollikkaukko. Twitteriinkin on tili tehty, vaikka en sitä kauheasti seuraakaan. Kilpailun etenemistä ja väliaikoja voi seurata kuitenkin Facebook-sivuilta.

Lisäravinteista boostia matkalle

Tästä lähdettiin

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

16. viikko - Viimeinen ”ylläpitävä” treeniviikko

Viikonloppuna ennen viime viikkoa olin mökillä perheen kanssa. Mökillä tuli tehtyä puusavottaa sekä käytyä pilkillä Jessen ja Jannan kanssa. Tietenkin oli myös juoksutreeniä ja muuta mukavaa tekemistä. Sain kuitenkin viikonloppuvapaan perheen kanssa, aivan huippua. Se on harvinaista herkkua vuorotyöläiselle, sillä 3 päivän vapaat osuvat yleensä arkipäiville. Voisin minä kuitenkin isänmaallisena miehenä muutaman euron lahjoittaa Sipilän talkoisiin näistäkin viikonlopputöistä ja niihin kuuluvista lisistä. Harmi kun ei ole tilinumeroa minne voisin lahjoitukset viikonloppulisistä tehdä. Vinkki päättäjille: Avatkaa lahjoitustili Pelastakaa Suomi -talkoille, niin voi osallistua vaikka yksityishenkilönä muutamalla kympillä, vaikka veronpalautusrahoilla. Se avattava pankkitili minne lahjoitukset tehtäisiin, voisi olla kuitenkin suomalaisessa pankissa eikä panamalaisessa. 

Ei päässyt vielä avoveteen uimaan. 

Maanantai
Viimeinen kova ylläpitävä viikko alkoi pitkällä rauhallisella uinnilla. Ennen iltavuoroa on hyvä käydä uimassa, koska kroppa tuntuu hyvältä ja muutenkin vireystila on huipussaan silloin. Pientä kireyttä oli kuitenkin havaittavissa puusavotan jäljiltä. Ei se Juha Mieto ole turhaan kehunut puutöiden hyötyjä urheilijalle. Erittäin monipuolista jumppaa!  Uinnissa huomasin kuitenkin yläkropan olevan kireä kuin viulunkieli ja valmiiksi kankeat olkapäät eivät meinanneet löytää hyvää liukua millään. Raahasin itseäni kuitenkin ensimmäisen 1000 metriä voimalla ja sitten alkoi liikeradat laajenemaan. Yritin keskittyä siis liukuun, vartalon kiertoon ja pään asentoon. Omasta mielestä se meni hyvin, mutta jotain silti puuttuu. Oli kuitenkin hyvä fiilis uinnin jälkeen kun mittariin kertyi 4000 metriä kohtalaista räpistelyä.

Pitkä rauhallinen uinti.

Tiistai
Päätin vetää kovan yhdistelmätreenin ajanpuutteen takia. Aamuvuoro takana ja väsytti kiitettävästi. Keli oli hyvinkin epävakaa. Keli sisälsi monta elementtiä: aurinkoa, rakeita, vettä ja lunta. Oli vaan lähdettävä ja toivottava että treeni osuu hyvään väliin pilviä. Päätin kuitenkin ajaa autolla Joroisiin, pois liikenteestä ja katuhiekasta. Se oli hyvä päätös näin jälkikäteen mietittynä. Onnistuin tekemään pyörätreenin suhteellisen hyvässä kelissä, vaikka tie oli märkä ja välillä satoi vettä. Aurinkokin paistoi hetken aikaa. Joutsenet ja kurjet olivat juuri sillä hetkellä kohdallani sulassa sovussa pellolla syömässä, kun aurinko loi säteensä pellolle. Oli upeaa ajaa pyörällä ohi tästä lintutokasta. Muuten ei upeita hetkiä lenkillä ollut. Sykkeet oli tapissaan muutamaan otteeseen ja yritin pitääkin ne siellä hetken aikaa, että ei tuntuisi liian mukavalta iltapäiväretkeltä Joroisten maalaismaisemissa. Pyöräilyn jälkeen tein juoksuvetoja upean pehmeällä tiilimurskalla Joroisten urheilukentällä räntä-, lumi- ja raesateessa. Elämä on hienoa ja luonto samoin!

Pyöräily ja juoksu multikelissä.


Keskiviikko

Aamuvuoron jälkeen kroppaa väsytti ja nilkoissa oli kovat kivut. Päätin lähteä uimaan, kun en reppana muuta keksinyt tähän hätään. Mikkihiirilaastari ei nyt auta ja vielä tämä viikko olisi treenattava. Saunoin rauhassa ja kävin uimassa kovia lyhkäisiä vetoja. Oli ihan kiva treeni loppujen lopuksi, sain varattua uimahallilta hierojankin seuraavalle viikolle. Jumittuneet jalat tarvitsevat nyt jotain apua muualta kuin lääkäriltä. Sairasloma ei ole vaihtoehto. Ajatukset ovat kuitenkin hieman sekavat nilkkojen takia. Yritetään kuitenkin kääntää tappio voitoksi jollain konsteilla, kyllä sitä jotain keksitään tähänkin ongelmaan.

Torstai
Vapaa. Aamuvuoro.

Perjantai
Oli vapaapäivä. Ajoin auton taas Joroisiin ja päätin lähteä käymään pitkän lenkin Rantasalmella. Keli oli taas hyvin epävakaa ja kylmä. Oli luvattu lumisadetta. Matka kohti Rantasalmea alkoi Palviaisen mäen kautta että ei liian helpolla pääse. Laitoin silmät kiinni alamäessä ja kuvittelin olevani Teneriffalla harjoitusleirillä, mutta ei tuntunut yhtään lämpimältä siitä huolimatta. Ei Afrikan lämpimät pasaattituulet lämmittäneet varpaita, vaan tuttu pohjoinen pakkasherra helli varpaita pienellä jäätävällä puhalluksella.

Voinsalmen jälkeen tuntui siltä että taidan pitää pienen pysäyksen Rantasalmen kirkonkylän huoltoasemalla. Välillä tuli rakeita ja varpaat olivat aivan jäässä. Hitto kun olisi kengän päälle laitettavat suojat.. yliarvostettua vai onko? Eräässä alamäessä vastaan taisi ajaa siviilipoliisiauto ja vänkärinä ollut ”vuokko” nauroi leveästi. Olikohan ylinopeutta? Yritin katsella pelloille näkyykö siellä eläimiä tai lintuja. Nekin olivat viisaita ja lähteneet suojaisampiin paikkoihin keliä suojaan. Lopulta saavuin huoltoasemalle ja varpaissa ei ollut enää tuntoa.

Huoltoasemalla oli tyypillinen rento meininki. Eläkeläiset ja työmiehet olivat vaihtamassa kuulumisia sekä syömässä. Huomasivat kuitenkin kun saavuin ”hoippuen” kahville. Kahvi ja pizzapala tekivät todella hyvää kropalle ja mielelle. Otin myös nipun suupyyhkeitä ja tein niistä kengän sisään vuoret. Vaihdoin myös muutaman sanan pyörätuolissa olevan vanhan miehen kanssa. Hän kertoi polkeneensa joskus Rantasalmelta Helsinkiin Tiina Lillakia katsomaan. Täytyy myöntää että hän on ollut todellinen urheilun ystävä ja Tiina Lillakin fani! Kertoi menettäneen jalkansakin pyöräilyssä. Pysähdys kesti noin 15 minuuttia ja heti sai kuulla melkoisen tarinan. En siis turhaan lähtenyt reissuun sinä päivänä.

Varpaat ja ukko sulivat Rantasalmella. Treeni jatkui takaisin Joroisiin ja tietenkin Palviaisen mäen kautta. Keli oli muuttunut hieman ja aurinkokin paistoi välillä. Matkaa ja aikaa kertyi liian vähän. Kävin tekemässä lisälenkin ja ihailin vielä karua savolaista maalaismaisemaa. Ei paleltanut enää varpaita eli kengänsuojukset ovat turhaa. Suupyyhkeet huoltoasemalta ajaa saman asia eli järkeä saa käyttää ja kengänsuojia ei tarvita. Juoksuhermotus jäi tekemättä kun tuli muuta puuhaa.

Lauantai
Vapaa. Iltavuoro.

Sunnuntai
Iltavuoroa ennen oli hyvä lähteä jännityksellä kokeilemaan nilkan sietokykyä. Lähdin teipatulla nilkalla ja ilman särkylääkettä juoksemaan kevyttä höntsävauhtia viikon viimeistä pitkää. Keli oli hyvä ja aurinkoinen. Taivaanrannalla oli mustia isoja pilviä, mutta nämä pilvirintamat painuivat ohi ja sain nauttia hienosta auringonpaisteesta. Kuulostelin nilkkaa koko matkan, otin muutamia rentoja vetoja alamäkeen ja kiusasin kipua esille. Luulen, että löysin kivun aiheuttajan, se on todellakin kenkä. Se ei tue riittävästi jalkapohjan kaarta eli pitäisi saada pronaatiotuettu pohjallinen tai kenkä. Lisäksi kengät ovat loppuun juostu ja vaimennukset ovat menneet huonoksi. Sain juostua melkein 30 km ja aikaa meni hieman alle 3 tuntia. Ihan tyytyväinen pitää olla kun nilkka pysyi kasassa juoksun ajan. Iltavuorossa ei tosin tarvinnut juoksuaskelia enää ottaa kun kipu alkoi kertomaan olemassaolostaan. 

Juoksulenkillä huomasin että silta voi joskus nousta pystyyn.

Yhteenveto viikosta
Tämä viimeinen 3 viikko alkoi jo tuntumaan. Nyt alkavat treenit jo tuntumaan niin hyvässä kuin pahassakin. On kuitenkin löydettävä ratkaisuja ongelmiin. En ole se penaalin terävin kynä, mutta jotain tietoa on kertynyt tässä elämän varrella. Lajina tämä triathlon on kuitenkin minulle uutta ja ihmeellistä. Vammojen ja kivun kanssa painiminen on aika tuttua puuhaa. Onneksi on kuitenkin enemmän intoa kuin järkeä ja osaa löytää nautintoa tästä treenaamisesta ja muustakin elämästä. Tavoitteet ovat kovat ja niitä varten on harjoiteltava. Olen tällä hetkellä elämäni kunnossa. Loppusanat taas No Guts No Glory!



PS. Kiitos Esko Kotivuorelle! Hyvät kisa-asut: http://www.compressport.fi/

perjantai 15. huhtikuuta 2016

14.-15. viikko - Ylläpitävää treeniä

Viime viikolla alkoi ylläpitävän harjoittelun jakso. Ylläpitävä jakso kestää 3 viikkoa ja ei ole niin kevyttä kuin se antaa ymmärtää. Heti maanantaina ohjelmassa oli pitkä pyöräily ja juoksu. Harjoituksen kestoksi tuli hieman yli 5 tuntia. Fiilikset oli aivan katossa, kun jalat vain menee ja menee. Tuntui upealta ajaa maantiellä. Pyöräilyssä alla oli Suomen päästä päähän käyttämäni hybridi. Kisapyörä / harjoittelupyörä oli Peräsalmen Jukalla huollossa. Hybridi ajoi tehtävänsä ihan täydellisesti, kun lukkopolkimet auttoivat pyörityksen ”hyvälle pähkinälle”. Tehollisestikin varmaan hyvä treeni, kun pyörä painaa aika paljon tarakkoineen ja lokasuojineen. Renkaiden rullaus on myös ihan toista luokkaa kuin maantiepyörässä. Ajoasentokaan ei ole ehkä se parhain, mutta sekään ei haitannut menoa.

Nuorgam – Hanko fillari on hyvä treenipyörä hiekkaisilla Varkauden kaduilla ja pyöräteillä.

Treeniviikon ensimmäinen päivä kesti yli 5 tuntia.

Juokseminen oli myös mukavaa pyöräilyn päätteeksi. Vauhti oli ihan hyvä ja sykkeet pysyivät alhaalla. Loppumatkalla nilkka oireili hieman, mutta ei haitannut menoa. Burana ja teippaus ovat hyvä lääke tähän ongelmaan. Kipua kohti auttaa joskus vammoihin, itse käytän sitä ohjetta mahdollisemman pitkälle. Ei tulisi treenaamisesta mitään, jos jäisi valittamaan jokaista kolhua ja kipukohtaa. Kipuja on kuitenkin hyvä ”kuunnella”. Paras pieleen mennyt kivun ”kuuntelu” oli jokunen vuosi sitten, kun polvi sai tällin juoksupolulla, viikko tällin jälkeen kävin lääkärillä poistattamassa ”nestettä” polvesta ja se neste oli verta. Magneettikuviin ja leikkauspöydälle oli lääkärin käsky. Pääsin onneksi aika nopeasti hoitoihin, koska vakuutukset olivat kunnossa. Tästä voi tehdä johtopäätöksen, että kun oikeasti koskee, niin sitten lääkäriin. Tämä kipua kohti on sitten minun toimintatapa ja se ei sovi ehkä kaikille. Epäilemättä se kolahtaa vielä pahasti, kun alkaa elvistelemään. Olen kuitenkin tässä vuosien varrella oppinut huoltamaan kipeitä ja rikkonaisia jalkateriäni, jalkoja ja muita pieniä juttuja. Siitä tulikin mieleen, että olisi varmaan hyvä saada uudet lenkkarit ennen kisoja. Hyvillä kengilläkin säästää jalkoja ja minun Adidakset ovat purreet asfalttia jo yli niiden sietorajan. Kyllä niillä vielä kuitenkin juoksee, kun ne ovat vielä kasassa, jos sinnittelisi vielä kuukauden niillä.

Uinti on mystinen laji. Välillä se menee hyvin ja välillä se menee hyvin huonosti. En tiedä mikä siihen neuvoksi. Olen tosin saanut vauhtia ja otetta veteen paremmaksi. Olen ehkä aloittanut uinnin liian myöhään. Ei ehkä ole paras ikä opetella oikeaa uintitekniikkaa 46-vuotiaana. Uintihistoria on varsin huono, eli saunasta järveen ja kaljan kanssa terassille istumaan. Neuvoja on hankala saada, kun uimakaverina on naapuriradalla vesijuoksua harrastavia eläkeläisnaisia. Välillä on käynyt hyvä tuuri, kun joku uinnista ymmärtävä on sattunut uimaan samaan aikaan ja kertonut pari vinkkiä. Vuorotyöläisen huonoja puolia on, kun ei pääse yhteisharjoituksiin kovin usein. Siellä saisi hyviä vinkkejä vauhtiin ja tekniikkaan. Yksi parhaita puolia on kuitenkin, kun pääsee avoveteen uimaan. Tykkään siitä hommasta kuin hullu puurosta. Triathlonkisan uintilähtö on aivan jotain mielettömän hienoa. Varsinkin jos joutuu keskelle lähdön ”pesukoneeseen”. Kättä ja jalkaa tulee joka suunnalta. On taisteltava itsensä eteenpäin, pois sieltä. Voi helmapelti, että se on hienoa hommaa!!

Tahkon puolimatkan uintiosuuden jälkeen tunnelma korkealla. Pari viikkoa täydenmatkan kisan jälkeen.

Tavoite on selkeänä edessä Lanzarotella. Kaiken kaikkiaan on ihan hyvät fiilikset, vaikka on vähän pieniä käytännön juttuja hoidettavana. Pitää tinkiä joistakin asioista varusteissa ja harjoittelussa. En saanut pyörään uusia kiekkoja, kun Saulin lainaamat kiekot eivät käyneet minun pyörään. Kisa-asuun sain juuri rahaa, kun tili oli hieman isompi pyhätöiden ansiosta. Hierojalla olisi ihan kiva käydä, mutta käydään sitten syksyllä vetämässä loppuveryttelyt Norjan tuntureilla vaimon kanssa. Jos ne jumit lähtisi siellä lihaksista ja päästä. Kisapyörä tuli Jukalta ja pääsin testaamaan sitä pitkästä aikaa tiellä. Positiivinen ajattelu vie eteenpäin vaikka mitä tulisi. 5 viikkoa kisaan. No Guts No Glory!

Kisapyörä Lanzarotelle.


perjantai 1. huhtikuuta 2016

13. viikko - Viimeinen vyönreikä

Negatiivinen positiiviseksi ja Mr Murphy

Ironman Lanzaroten kilpailu lähestyy. Tämä viikko on ollut lepoviikko ja silti tapahtumia on riittänyt. Se on kuitenkin tärkeintä, että tavoite on kirkkaasti näkyvissä, vaikka vastuksia tuleekin matkan varrelle. Minun vastuksissa ei ole kuitenkaan kyse elämästä tai kuolemasta, joten ei kauhean vakavista asioista puhuta. Ne ovat kuitenkin asioita mitkä ärsyttävät, rajoittavat, masentavat, hidastavat ja vaikuttavat suunnitelmiin.

Vastukset ovat minun kohdalla taloudellisia juttuja, kuten Ford Mondeon hajoaminen täydessä muuttokuormassa peräkärry perässä moottoritielle. Pääsiäisen paluuliikenne oli vielä ihan ”hyvässä” vaiheessa kun autosta hävisi vedot. Sain rullattua yhdistelmän tien reunaan kaiteen viereen. Onneksi ei aiheutettu onnettomuutta kenellekään, kun jouduimme jäämään aika pahaan paikkaan kuorman kanssa. Varoituskolmiokin oli kuorman alimmaisena.

Loppujen lopuksi saimme vanhimman tytön muuton tehtyä loppuun seuraavana päivänä. Onneksi on olemassa muutama hyvä ystävä, ja Matti ja Päivi auttoivat meitä. Matti haki peräkärryn moottoritieltä ja saimme heiltä autoa lainaan seuraavaksi päiväksi, että pystyimme tekemään tytön muuton loppuun. Mondeo hinattiin korjaamon pihaan, josta se lähtee jatkojalostukseen tai hevonkuuseen. Minulle se ei jää.


Tämä Ford Mondeo on ollut auto mikä on jättänyt tielle ennenkin. Se on ehdottomasti ollut kallein auto mitä minulla on ollut. Autoon on asennettu uusi turbo, polttoaineen korkeapainepumppu, suuttimet, kytkin ja iso määrä muita ”halvempia” osia. Herääkin kysymys, ovatko kaikki Fordit yhtä paskoja autoja vai onko minulla maanantaipäivän yksilö? Minä olen nyt Ford kokeiluni tehnyt ja todennut että Mondeo saa mennä ja kevät toi minulle lumen alta -98 Golfin. Siitä saan itselleni auton käyttöön. Paskahan sekin on, mutta yhdellä Mondeon remonttihinnalla saa 10 kappaletta -98 Golfeja tai peräkärryllisen varaosia siihen. Lopuksi pari positiivista sanaa Ford Mondeosta: se oli tilava ja hyvä ajaa.

-98 Golf. Kyllä se minun kaltaiselle Kriisinhallintaveteraanille läyhyksi kelpaa. ( läyhy = rt-slangia hieno auto, auto)

Katse eteenpäin

Lepoviikko alkaa olla takanapäin ja suunnitelmat on tehty. Teimme myös koutsi Kaitsun kanssa uuden ohjelman kilpailuvalmiuden parantamiseksi. Itse olen alkanut henkisen valmentautumisen kilpailua varten. Nyt tarkistetaan varusteet ja valmistaudutaan koitokseen. Koitokseen, missä Köllikkäukko testataan. Työ on jo hyvin pitkälle tehty. Vyö on kiristetty viimeiseen reikään ja vielä kiristetään lisäreikään jos on tarvetta. Negatiivinen on käännettävä positiiviseksi virraksi ja keskityttävä vain olennaiseen. On nautittava tulevasta. Sitä varten tässä on töitä tehty.


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Viikko 12. Omia ajatuksia ylipainosta

Olen huomannut, että ylipaino ja ylipäätänsä BMI (painoindeksi) herättää kovaa keskustelua joillakin foorumeilla. Itse ihmettelin aluksi, että mitä helvettiä.. eikö se ole hienoa, että pitää tavoitteellisesta liikunnasta tai ylipäätänsä urheilee?  On upeaa, että ihmiset haastavat itsensä osallistumaan johonkin urheilutapahtumaan ja selättämään haasteensa. On hienoa, että ihmiset löytävät jotain omaa tekemistä, eikä aina tarvitse passata muille. Liikkuessani saan nollattua ajatukset, siinä eivät liikakilot ole haittana.

2015 tammikuun pyörätreeni

Kun olin juossut ensimmäisen maratonini, sain siitä hiton hyvän fiiliksen. Jokin aika sen jälkeen erään entisen triathlonistin kommentit saivat fiiliksen kuitenkin katoamaan ja tilalle tuli taas sellainen wtf-olo. Ihmettelin vain sen kaverin kommenttia, onko tämä oikea ihminen vai narsistinen kusipää? Luulisi, että kokenut urheilija on kannustava ja arvostaa muiden saavutuksia, olivatpa nämä saavutukset ihan mitä vaan. Maraton oli ollut minun pitkäaikainen haaveeni ja haasteeni, tämän kaverin yksi lausahdus oli kuin potku munille. Myöhemmin kyllä selvisi, että kaikista hyvistä ominaisuuksista huolimatta, vaakakuppi kääntyi tämän kaverin kohdalta siihen jälkimmäiseen äskettäin esittämääni vaihtoehtoon. Se oli myös ehkä yksi kannustin minulle tämän triathlonhaaveeni toteutukseen. Sain viime kesänä käännettyä tämänkin asian omaksi voitokseni.


Lahden täydenmatkan SM-triathlonkilpailun juoksuosuus 42 km
Suomalaiselle miehelle ei pidä sanoa, että et pysty johonkin, ei edes vihjata. Naisille ei saa sanoa myöskään niin, muuten nainen tekee paremmin asiat kuin kylän keskivertomiehet tai huippumiehet. Olemme pieni kansa, siksi meidän on oltava hyviä, sanoi ryhmänjohtajani Bosniassa. Asia on näin töissä, vapaa-ajalla, urheilussa ja ulkomailla. Itse yritän keskittyä hyvän tekemiseen ja olla hyvä siinä. Olen ihan hyvä monessa asiassa ja BMI ei ole vaikuttanut siihen.  

Itse olen huomannut, että on oma murheeni, jos kuljetan ylimääräistä painoa kehossani. Tiedostan, että olen kaukana huippu-urheilijoiden BMI:stä ja lopputuloksista. Pidän siitä, kun haastan itseni tekemään parempia tuloksia treenin kautta. On hienoa voittaa se olkapäällä istuskeleva pikkupiru, joka sanoo: ”älä lähde treenaamaan”. Olen voittanut sen tyypin tässä vuoden aikana todella monta kertaa. Parasta on, että treenaamisesta on alkanut tulla elämäntapa ja intohimo. On myös ollut upeaa löytää laji, josta todella pitää ja sitä on mukava harjoitella.

Aloitin triathlonin harjoittelun 10.11.2014 reilusti ylipainoisena, mutta kisoihin oli paino jo tippunut reilusti lähtöpainosta. Tuntuu hienolta huomata, että jaksaa tehdä jo kovia harjoituksia ja on tullut rohkeutta lähteä kilpailemaan. On mahtavaa nauttia kisoissa siitä tekemisestä, vaikka onkin ollut vaikeita hetkiä monet kerrat. On ollut myös helppoja hetkiä ja jalat ovat menneet kuin itsestään. Kilpailuissa on ollut upeaa, kun yleisö kannustaa minuakin. Olen nimittäin katsonut joskus taakseni, tuleeko sieltä joku kilpailun kärkinimi viimeistä kierrosta, kun minä olen vasta ensimmäisellä ja olen huomannut, että siellä ei ole ketään. Ne todellakin kannustivat minua.

On totta, että tulee manailtua niitä liikakiloja, kun vetää pitkää lenkkiä kesähelteessä tai polkee isoja mäkiä pyörällä vastatuuleen. Maalissa se paino tuntuu kuitenkin asialta, joka ei käy edes mielessä, sillä ensimmäinen ajatus viime kesän jokaisesta kilpailussa maaliviivalla oli: ”minä tein sen”.
Niitä tähän asti tehtyjä harjoituksia ja kilpailuja on ollut kiva muistella. On ollut hienoa vertailla harjoituspäiväkirjan tekemisiä vuoden takaisiin tekemisiin. Muistan vielä alun, jolloin en jaksanut juosta yhtäjaksoisesti 10 kilometriä, koska painoni oli noussut niin suureksi. Ylipaino on minun tavaramerkki siihen asti kun sitä löytyy, matkalle on jäänyt jo monta kiloa löysää painoa. On hienoa olla Köllikkäukko. Painon lisäksi matkalla on haasteena ikä. Nyt nautitaan treenaamisesta ja tekemisestä eikä murehdita liikaa. Matkalla Lazaroten Ironmaniin ja Fintriathlonin kerää koko sarjaan. No Guts, No Glory! Muistakaa, että olemme pieni kansa, siksi meidän on oltava hyviä. 

Lahden täydenmatkan SM-triathlonkilpailu 1.8.2015 maali, Köllikkäukon loppuaika 11.57.41 
Treenit
Viime viikon piti olla raskas, mutta treenipäiväkirjan mukaan se oli tuskin keskiraskas. En tiedä mistä se johtuu, mutta veto ja puhti ovat poissa. Jätin sunnuntain pitkän pyöräilynkin väliin, koska ei vaan jaksanut. Juoksu onneksi kulki ihan hyvin vielä lauantaina siihen asti kun energiat loppui. Aamukahvin energiat eivät riittäneet reilun 2 tunnin lenkille, hyvä keli antoi onneksi hyvän flow’n juoksuun. Lauantain hölmöily tankkauksen kanssa oli vain sen päivän virhe. Olin syönyt hyvin muina päivinä ja treenitkin olivat kulkeneet hyvin. Lauantaina pyöräytin polvea sen verran iltavuorossa, että sunnuntain treenit jäivät väliin ja kuuntelin vähän polven tilaa sen päivän. Toivottavasti se oli vaan jotain pientä, mikä aiheutti kivun.

Tänään on 21.3 ja se tarkoittaa sitä, että täydenmatkan Lanzaroten Ironman-kilpailuun on aikaa tasan kaksi kuukautta. Nyt pitää oikeasti keskittyä jo tulevaan kilpailuun. Harjoitteluun ja valmistautumiseen on aikaa oikeasti yksi kuukausi ja kolme viikkoa. Sitten minun pitäisi olla jo Lanzarotella kasaamassa fillaria tulevaa varten. Hitto! Siistiä! Mikä parasta, että kipua polvessa ei ole havaittavissa. 

Saliselfie 2016 maaliskuu. Se kuuluisa BMI 25,65 eli lievä lihavuus.. juu.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Viikko 11. – Pähkäilyä, treenejä

Viime viikko oli kiireinen ja rankka. Vinokuormaa tuli monelta suunnalta ja harjoitteluun ei ollut niin paljon aikaa ja voimia kuin olisi pitänyt. (Vinokuorma on keksimäni nimike fyysiselle muulle tekemiselle kuin treenaaminen. Esim. 8 tuntia lumitöitä täyttää hyvin vinokuorman määritteen.) Treenien koventuessa aika on jäänyt melko tiukalle ja kunnolliseen lihashuoltoon tai muuhun ei jää paljoa hetkiä. Nukkuminen on ollut myös vähäistä. Ratkaistakseni tämän ongelmaan yritän opetella uuden unirytmin aamuvuorojen ajaksi. On kuitenkin hankalaa mennä nukkumaan, jos ei väsytä heti treenin jälkeen.
Olen yrittänyt hakea tehoja kaikkiin kolmeen lajiin ja se tuntuu heti palautumisajassa. Onko se tottumattomuutta ja tottuuko kroppa näihin tehotreeneihin pian? Se on kysymys, mikä pyörii päässä seuraavana päivänä, kun on hiton väsynyt kovasta harjoitteesta. Pelottaa, että vetää itsensä ylikuntoon tai saa jonkun rasitusvamman. Nyt vedetään niin sanotusti limiiteillä. Olen huomannut, että kehitystäkin tulee, joten on vaan luettava kroppaa tarkasti. Yrittää huoltaa lihaksia, syödä oikein ja levätä. On myös ymmärrettävä pitää välipäivä, jos on oikeasti väsynyt olo. Kokemus on opettanut, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, jos ei kuuntele sen antamia merkkejä. Kokemus on myös opettanut, että välillä pitää mennä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Hitonmoista tasapainottelua.. No guts no glory!

Vuoden 2014 triathlonin aloitusta ja muuta miettien

Aloin miettimään reilun vuoden takaisia asioita. Hetkeä, jolloin tein päätöksen aloittaa lajin, jota olen pitänyt yli-ihmisten lajina. Matkalla olen kuitenkin huomannut, että ei tarvitse olla yli-ihminen, vaan määrätietoinen ja sisukas.
Ensimmäinen päiväkirjamerkintä ajoittuu triathlonin aloitukseen 10.11.2014. Vuoden 2014 loppuun sain 102,19 km juoksua ja 7,25 km uintia. Pyörällä en ollut ajanut kahden ensimmäisen kuukauden aikana sisällä tai ulkona metriäkään. Joulukuun loppu ja tammikuun alku 2015 meni parannellessa kantapään luupiikkiä. Onneksi sain siihen juoksufoorumilta hyvät ohjeet hoitaa se pois. Lääkärissä meinattiin laittaa kortisonipiikki ja toinen lääkäri oli valmis leikkaamaan kantapään. 14.1.2015 pääsin treenaamaan buranan voimalla ja silti aamuisin tuska oli kova, kun nousin sängystä. Sain kuitenkin hoidettua kantapään kuntoon.
Mietin sitä, montako päivää kesti, kun sain suoritettua ensimmäisen perusmatkan triathlonkisan Vierumäellä. Minulta se vaati 237 päivää ja kilpailu tuntui yllättävän helpolta. Joroisten puolimatkan kilpailuun piti lähteä hattu kourassa. Takana oli 251 päivää aloituksesta. Seuraava oli sitten tämä kovin haasteeni Lahden täydenmatkan SM-kisat 1.8.2015. Sain homman pakettiin alle tavoiteaikani ja taakse oli jäänyt 264 päivää aloituksesta.
Täytyy sanoa, että omaa suoritustani en pitänyt kovin hyvänä, mistä lie tämä johtui. Olen vain Köllikkäukko, joka nauttii itsensä rääkkäämisestä ja haasteiden hakemisesta. Aloitin ehkä tämän kilpailun jälkeen herättelemään ajatusta Lanzaroten Ironman kilpailusta 2016. Tuntuisiko sen kilpailun läpivienti erilaiselta? Ehkä se kova harjoittelu ja täydenmatkan maaliin vienti, vaatii palkinnoksi muuta kuin yhden T-paidan. Olisi hienoa saapua maaliin, kun yleisö huutaisi kunnolla ja tunnelma olisi katossa. Lisäksi olisi hienoa saada mitali I love me-pahvilaatikkoon kotona. Mitali, missä lukisi IRONMAN tai TERÄSMIES. Jumalauta nämä tekijät olisivat kovia juttuja, kun saapuu maaliin ihan kaikkensa antaneena!

Ajatukset Lanzarotella ja sen olosuhteissa


Ajatukset ovat Lanzarotella, kun suunnittelen harjoituksia. Kysyn Kaitsulta lisäohjeita ja vinkkejä, koska hänellä on jäätävän kova kokemus Lanzaroten kilpailuista ja valmentamisesta. Itse olen polkenut mielikuvaharjoituksina Lanzaroten ylämäkiä ja tasamaaosuuksia monet kerrat. Pitkillä pyörätreeneillä olen katsonut Lanzaroten Ironman kilpailuita monet kerrat. Ne mäet vaikuttavat järkyttävän jyrkiltä. Kiinnitin huomiota myös tuuleen.. palmut youtube pätkillä kertoivat kovasta tuulesta. Se, mikä ei näy videoilta on lämpö. Miten siihen valmistautuu Suomessa? Kyllä alkaa läski sulamaan kun, pääsen sinne muutaman kuukauden päästä. Odotan kyllä innolla ja jännityksellä. 

Lisää mäkiominaisuuksia sisäpyöräilyyn. 

torstai 10. maaliskuuta 2016

10. viikko – Viestihiihtokilpailu Oltermannihiihto ja lepoa

Posti toi eräällä viikolla miellyttävän kirjeen Puolustusvoimilta. Se kirje oli kertausharjoituskäsky Oltermannihiihtoon. Sain käskyn lähteä edustamaan Pohjois-Savoa reserviläisten joukkueeseen. Olin todella otettu, kun pääsin mukaan tähän hiihtoon, joka käytäisiin Joensuun lähellä Ylämyllyllä. Ne maisemat ovat minun lapsuuden maisemia ja siellä tuli lapsena ja nuorena tehtyä kaikkea kivaa. Niissä metsissä olen liikkunut paljon ja niissä upeissa kirkasvetisissä järvissä kalastellut ja uinut monina vuosina. Lyhyesti sanottuna Ylämyllyn varuskuntaan liittyy paljon muistoja, hyviä ja todella huonoja. Asuinpaikkana Ylämyllyn entinen varuskunta on varmaan yksi maailman parhaista.

Oltermannihiihto hiihdetään joukkueina. Sarjoja on kaksi: sotilas- ja reserviläissarjat. Meidän joukkue oli siis reserviläisjoukkue. Ennen varsinaista kilpailua joukkue jaetaan hiihtopareiksi joukkueen johtajan käskystä. Parit suunnittelevat heille annetut hiihto-osuudet kartalle, hiihtävät oman osuutensa annetuille rasteille ja suunnittelevat oman reittinsä nopeimpia maastonkohtia pitkin vaihtopaikalle. Hiihtopari kantaa mukanaan annettua viestiä, joka luovutetaan oman osuuden jälkeen seuraavalle parille. Hiihtopareina hiihdetään aina välimaaliin asti. Välimaalista lähetetään myöhemmin ankkuri hiihtämään ja viemään viesti maaliin. Ankkuriosuudelle ensimmäisenä lähtee välimaaliin ensimmäiseksi tullut joukkue ja sitten toiseksi maaliin tullut joukkue jne. Ankkuriosuudella on vain yksi hiihtäjä. Maaliin tullessaan ankkuriosuuden hiihtäjä joutuu lukemaan kuljetetun viestin Herra Oltermannille. (Jotenkin tulee vaan juusto mieleen tästä. Se pikku-ukko mainoksesta.)

Valmistelimme kaiman kanssa omaa osuuttamme hyvin ja kävimme tiedustelemassa hyvät maastonkohdat, sekä teimme ladut valmiiksi umpihankiosuuksille. Valmistauduimme yön hiihtoon lepäämällä ja lisäämällä pitoa suksiin, koska sukset lipsuivat hieman päivän tiedustelun ja valmistelun aikana. Maha oli sekaisin huonosta ABC:n eväästä. Onneksi saatiin huilata ja kerätä voimia lämpimässä majoituksessa iltaan asti.

Maha rauhoittui noin pari tuntia ennen lähtöä ja fiilis oli katossa. Tein viime hetken hifistelyt ja pakkasin reppuun taukotakin ja lämmintä kaakaota sekä Pepsi-tölkit ensimmäisen osan hiihtäjille. Lumipuvun alla oli vaan kevyt urheilukerrasto ja pakkanen alkoi kiristyä aika napakaksi illan kääntyessä yöksi. Taukotakki on tarpeellinen itselle, kun olimme vaihtopisteellä ja samoin myös näille hikisille vaihtoon tuleville miehille. Me lähdimme kuitenkin siirtymään omalle vaihtopisteelle aika rivakkaa vauhtia, että emme myöhästy ja pilaa suoritustamme. Vaihtopisteelle oli kuitenkin ehkä noin 5-6 km matkaa.

Saimme mukavan hien pintaan kun saavuimme oman osuutemme alkuun sovitulle vaihtopisteelle. Puimme taukotakit päällemme, koska pakkanen oli jo kiristynyt -10 paremmalle puolelle. Hikinen kroppa alkoi nopeasti jäähtymään odotellessamme saapuvaa ensimmäisen osuuden partiota. Noin puoli tuntia odoteltuamme alkoi otsavaloja näkymään pimeässä pohjoiskarjalaisessa metsässä. Partiot hiihtivät ohi, eli ne olivat muita joukkueita. Lähdimme hiihtämään meidän partiota vastaan ja jäimme muiden joukkueiden käyttämän ladun risteykseen odottamaan omaa vaihtoa. Syke alkoi nousemaan kun näimme partiomme lähestyvän. Oli mahtavaa päästä hiihtämään, kroppa täynnä virtaa. Äijät olivat vetäneet kovaa ja pitkän osuuden. Kasvoista näki että he olivat antaneet kyllä kaikkensa ja nyt oli meidän vuoro.


Kuva: Janne Hyvärinen
Lähdimme hiihtämään kohti 2. rastia ja sauva jäi mäntyyn kiinni heti osuuden alussa ja tippui kädestä. Siinä meni aikaa hukkaan heti 10 sekuntia kun kävin noukkimassa sen ylös ja pääsin jatkamaan matkaa. Leimaus meni vähän sählätessä, mutta matka jatkui kaiman johdolla ihan hyvää vauhtia. Päivällä laitettu pito olisi pitänyt jättää laittamatta. Kylmä ilma oli kuivattanut lumen nihkeämmäksi kuin päivällä. Reittimme kulki vaihtelevaa reittiä metsässä, kuntolatujen pohjia ja jäisiä tieuria myöten 3 rastille. Muutamat mäet söivät hyvin energiaa hartioista, mutta fiilis oli hyvä. Olisipa luistokin ollut yhtä hyvä kuin fiilis. Jäiset tiet olivat hyviä mennä tasatahtia, siellä ei voitelulla ollut merkitystä. Hiekoitetut kohdat veivät vähän flow:ta kun sukset töksähtivät karkeaan soraan. Onneksi sukset jalassa sai juostuakin hieman, niin en lentänyt turvalleen, kun tuli äkkipysäys.

Rasti 3. oli yleisörasti. Leimaus meni vähän penkin alle, kun narussa roikkuva leima kiertyi kaiman rynnäkkökiväärin piipun ympärille. Sitä selvitellessä meni noin 15 sekuntia ylimääräistä aikaa. Tämän yleisörastin jälkeen matkamme jatkui jäistä tietä myöten kohti seuraavaa vaihtopaikkaa, joka oli noin 5 km päässä. Noin 2 km hiihdettyämme tieuralla ei ollut enää jäätä niin paljoa ja luisto huononi sekä hiihtämättömyyteni alkoi tuntumaan hartioissa. Reitti siirtyi tieltä metsään ja järviosuudella pitkä kova hiihto alkoi jo tuntumaan. Vauhtini oli hiipunut selvästi. Tasatahti ei ollut voimakasta, joten etenin vuorotahdilla aina viimeiselle jäiselle tiepätkälle asti. Vaihtoon päästessäni oli olo, että olin antanut kaikkeni ja parempaan en olisi pystynyt. Kun kolmannen parin hahmot olivat kadonneet pimeyteen, lähdimme hiihtämään taukotakit päällä rauhalliseen tahtiin kohti yöpymispaikkaamme ja suihkuja. Oli hyvä olo ja palauduin kovasta repäisystä aika nopeasti. Ei ole mennyt triathlontreenit hukkaan. Matkalla katselin järven jäälle vanhoja verkkopaikkojamme ja saukon jälkiä jäällä. Höpisin kaimalle lapsuuden muistoja ja Jussi varmaan ajatteli, että pitäisi nyt jo turpansa kiinni.

Loppusijoituksemme oli 4. sija reserviläissarjassa. Sijoitus oli mielestäni hyvä, mutta pystytään parempaan. Minun lisäksi ensikertalaisia oli joukkueessa monta. Se on aina huono asia, kun on kyse kilpaurheilusta. Minun ja kaiman osuus ei mennyt huonosti leimausten takia, vaan oma suoritukseni olisi voinut olla parempi, jos olisin harjoitellut hiihtoa enemmän. Huonokuntoisena en kuitenkaan kilpailuun lähtenyt, vaan olen kovemmassa kunnossa kuin ikinä. Lajikohtainen harjoittelu olisi pitänyt olla parempaa. Lupasin itselleni hankkia hiihtokunnon paremmaksi, jos vielä joukkueeseen ensivuonna valitaan. Tapahtuma oli hieno kokemus ja meidän joukkueen Jermut ovat kovakuntoisia miehiä. Oli kunnia hiihtää tässä joukkueessa.

Loppuviikko meni levätessä ja töissä. Maanantaina alkoi taas kova viikko ja valmistautuminen Lanzaroten Ironmaniin.