torstai 10. maaliskuuta 2016

10. viikko – Viestihiihtokilpailu Oltermannihiihto ja lepoa

Posti toi eräällä viikolla miellyttävän kirjeen Puolustusvoimilta. Se kirje oli kertausharjoituskäsky Oltermannihiihtoon. Sain käskyn lähteä edustamaan Pohjois-Savoa reserviläisten joukkueeseen. Olin todella otettu, kun pääsin mukaan tähän hiihtoon, joka käytäisiin Joensuun lähellä Ylämyllyllä. Ne maisemat ovat minun lapsuuden maisemia ja siellä tuli lapsena ja nuorena tehtyä kaikkea kivaa. Niissä metsissä olen liikkunut paljon ja niissä upeissa kirkasvetisissä järvissä kalastellut ja uinut monina vuosina. Lyhyesti sanottuna Ylämyllyn varuskuntaan liittyy paljon muistoja, hyviä ja todella huonoja. Asuinpaikkana Ylämyllyn entinen varuskunta on varmaan yksi maailman parhaista.

Oltermannihiihto hiihdetään joukkueina. Sarjoja on kaksi: sotilas- ja reserviläissarjat. Meidän joukkue oli siis reserviläisjoukkue. Ennen varsinaista kilpailua joukkue jaetaan hiihtopareiksi joukkueen johtajan käskystä. Parit suunnittelevat heille annetut hiihto-osuudet kartalle, hiihtävät oman osuutensa annetuille rasteille ja suunnittelevat oman reittinsä nopeimpia maastonkohtia pitkin vaihtopaikalle. Hiihtopari kantaa mukanaan annettua viestiä, joka luovutetaan oman osuuden jälkeen seuraavalle parille. Hiihtopareina hiihdetään aina välimaaliin asti. Välimaalista lähetetään myöhemmin ankkuri hiihtämään ja viemään viesti maaliin. Ankkuriosuudelle ensimmäisenä lähtee välimaaliin ensimmäiseksi tullut joukkue ja sitten toiseksi maaliin tullut joukkue jne. Ankkuriosuudella on vain yksi hiihtäjä. Maaliin tullessaan ankkuriosuuden hiihtäjä joutuu lukemaan kuljetetun viestin Herra Oltermannille. (Jotenkin tulee vaan juusto mieleen tästä. Se pikku-ukko mainoksesta.)

Valmistelimme kaiman kanssa omaa osuuttamme hyvin ja kävimme tiedustelemassa hyvät maastonkohdat, sekä teimme ladut valmiiksi umpihankiosuuksille. Valmistauduimme yön hiihtoon lepäämällä ja lisäämällä pitoa suksiin, koska sukset lipsuivat hieman päivän tiedustelun ja valmistelun aikana. Maha oli sekaisin huonosta ABC:n eväästä. Onneksi saatiin huilata ja kerätä voimia lämpimässä majoituksessa iltaan asti.

Maha rauhoittui noin pari tuntia ennen lähtöä ja fiilis oli katossa. Tein viime hetken hifistelyt ja pakkasin reppuun taukotakin ja lämmintä kaakaota sekä Pepsi-tölkit ensimmäisen osan hiihtäjille. Lumipuvun alla oli vaan kevyt urheilukerrasto ja pakkanen alkoi kiristyä aika napakaksi illan kääntyessä yöksi. Taukotakki on tarpeellinen itselle, kun olimme vaihtopisteellä ja samoin myös näille hikisille vaihtoon tuleville miehille. Me lähdimme kuitenkin siirtymään omalle vaihtopisteelle aika rivakkaa vauhtia, että emme myöhästy ja pilaa suoritustamme. Vaihtopisteelle oli kuitenkin ehkä noin 5-6 km matkaa.

Saimme mukavan hien pintaan kun saavuimme oman osuutemme alkuun sovitulle vaihtopisteelle. Puimme taukotakit päällemme, koska pakkanen oli jo kiristynyt -10 paremmalle puolelle. Hikinen kroppa alkoi nopeasti jäähtymään odotellessamme saapuvaa ensimmäisen osuuden partiota. Noin puoli tuntia odoteltuamme alkoi otsavaloja näkymään pimeässä pohjoiskarjalaisessa metsässä. Partiot hiihtivät ohi, eli ne olivat muita joukkueita. Lähdimme hiihtämään meidän partiota vastaan ja jäimme muiden joukkueiden käyttämän ladun risteykseen odottamaan omaa vaihtoa. Syke alkoi nousemaan kun näimme partiomme lähestyvän. Oli mahtavaa päästä hiihtämään, kroppa täynnä virtaa. Äijät olivat vetäneet kovaa ja pitkän osuuden. Kasvoista näki että he olivat antaneet kyllä kaikkensa ja nyt oli meidän vuoro.


Kuva: Janne Hyvärinen
Lähdimme hiihtämään kohti 2. rastia ja sauva jäi mäntyyn kiinni heti osuuden alussa ja tippui kädestä. Siinä meni aikaa hukkaan heti 10 sekuntia kun kävin noukkimassa sen ylös ja pääsin jatkamaan matkaa. Leimaus meni vähän sählätessä, mutta matka jatkui kaiman johdolla ihan hyvää vauhtia. Päivällä laitettu pito olisi pitänyt jättää laittamatta. Kylmä ilma oli kuivattanut lumen nihkeämmäksi kuin päivällä. Reittimme kulki vaihtelevaa reittiä metsässä, kuntolatujen pohjia ja jäisiä tieuria myöten 3 rastille. Muutamat mäet söivät hyvin energiaa hartioista, mutta fiilis oli hyvä. Olisipa luistokin ollut yhtä hyvä kuin fiilis. Jäiset tiet olivat hyviä mennä tasatahtia, siellä ei voitelulla ollut merkitystä. Hiekoitetut kohdat veivät vähän flow:ta kun sukset töksähtivät karkeaan soraan. Onneksi sukset jalassa sai juostuakin hieman, niin en lentänyt turvalleen, kun tuli äkkipysäys.

Rasti 3. oli yleisörasti. Leimaus meni vähän penkin alle, kun narussa roikkuva leima kiertyi kaiman rynnäkkökiväärin piipun ympärille. Sitä selvitellessä meni noin 15 sekuntia ylimääräistä aikaa. Tämän yleisörastin jälkeen matkamme jatkui jäistä tietä myöten kohti seuraavaa vaihtopaikkaa, joka oli noin 5 km päässä. Noin 2 km hiihdettyämme tieuralla ei ollut enää jäätä niin paljoa ja luisto huononi sekä hiihtämättömyyteni alkoi tuntumaan hartioissa. Reitti siirtyi tieltä metsään ja järviosuudella pitkä kova hiihto alkoi jo tuntumaan. Vauhtini oli hiipunut selvästi. Tasatahti ei ollut voimakasta, joten etenin vuorotahdilla aina viimeiselle jäiselle tiepätkälle asti. Vaihtoon päästessäni oli olo, että olin antanut kaikkeni ja parempaan en olisi pystynyt. Kun kolmannen parin hahmot olivat kadonneet pimeyteen, lähdimme hiihtämään taukotakit päällä rauhalliseen tahtiin kohti yöpymispaikkaamme ja suihkuja. Oli hyvä olo ja palauduin kovasta repäisystä aika nopeasti. Ei ole mennyt triathlontreenit hukkaan. Matkalla katselin järven jäälle vanhoja verkkopaikkojamme ja saukon jälkiä jäällä. Höpisin kaimalle lapsuuden muistoja ja Jussi varmaan ajatteli, että pitäisi nyt jo turpansa kiinni.

Loppusijoituksemme oli 4. sija reserviläissarjassa. Sijoitus oli mielestäni hyvä, mutta pystytään parempaan. Minun lisäksi ensikertalaisia oli joukkueessa monta. Se on aina huono asia, kun on kyse kilpaurheilusta. Minun ja kaiman osuus ei mennyt huonosti leimausten takia, vaan oma suoritukseni olisi voinut olla parempi, jos olisin harjoitellut hiihtoa enemmän. Huonokuntoisena en kuitenkaan kilpailuun lähtenyt, vaan olen kovemmassa kunnossa kuin ikinä. Lajikohtainen harjoittelu olisi pitänyt olla parempaa. Lupasin itselleni hankkia hiihtokunnon paremmaksi, jos vielä joukkueeseen ensivuonna valitaan. Tapahtuma oli hieno kokemus ja meidän joukkueen Jermut ovat kovakuntoisia miehiä. Oli kunnia hiihtää tässä joukkueessa.

Loppuviikko meni levätessä ja töissä. Maanantaina alkoi taas kova viikko ja valmistautuminen Lanzaroten Ironmaniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti