Posti toi eräällä viikolla miellyttävän kirjeen
Puolustusvoimilta. Se kirje oli kertausharjoituskäsky Oltermannihiihtoon. Sain
käskyn lähteä edustamaan Pohjois-Savoa reserviläisten joukkueeseen. Olin
todella otettu, kun pääsin mukaan tähän hiihtoon, joka käytäisiin Joensuun lähellä
Ylämyllyllä. Ne maisemat ovat minun lapsuuden maisemia ja siellä tuli lapsena
ja nuorena tehtyä kaikkea kivaa. Niissä metsissä olen liikkunut paljon ja
niissä upeissa kirkasvetisissä järvissä kalastellut ja uinut monina vuosina.
Lyhyesti sanottuna Ylämyllyn varuskuntaan liittyy paljon muistoja, hyviä ja
todella huonoja. Asuinpaikkana Ylämyllyn entinen varuskunta on varmaan yksi
maailman parhaista.
Oltermannihiihto hiihdetään joukkueina. Sarjoja on kaksi:
sotilas- ja reserviläissarjat. Meidän joukkue oli siis reserviläisjoukkue.
Ennen varsinaista kilpailua joukkue jaetaan hiihtopareiksi joukkueen johtajan
käskystä. Parit suunnittelevat heille annetut hiihto-osuudet kartalle, hiihtävät
oman osuutensa annetuille rasteille ja suunnittelevat oman reittinsä nopeimpia
maastonkohtia pitkin vaihtopaikalle. Hiihtopari kantaa mukanaan annettua
viestiä, joka luovutetaan oman osuuden jälkeen seuraavalle parille.
Hiihtopareina hiihdetään aina välimaaliin asti. Välimaalista lähetetään
myöhemmin ankkuri hiihtämään ja viemään viesti maaliin. Ankkuriosuudelle
ensimmäisenä lähtee välimaaliin ensimmäiseksi tullut joukkue ja sitten toiseksi
maaliin tullut joukkue jne. Ankkuriosuudella on vain yksi hiihtäjä. Maaliin
tullessaan ankkuriosuuden hiihtäjä joutuu lukemaan kuljetetun viestin Herra
Oltermannille. (Jotenkin tulee vaan juusto mieleen tästä. Se pikku-ukko
mainoksesta.)
Valmistelimme kaiman kanssa omaa osuuttamme hyvin ja kävimme
tiedustelemassa hyvät maastonkohdat, sekä teimme ladut valmiiksi
umpihankiosuuksille. Valmistauduimme yön hiihtoon lepäämällä ja lisäämällä
pitoa suksiin, koska sukset lipsuivat hieman päivän tiedustelun ja valmistelun
aikana. Maha oli sekaisin huonosta ABC:n eväästä. Onneksi saatiin huilata ja
kerätä voimia lämpimässä majoituksessa iltaan asti.
Maha rauhoittui noin pari tuntia ennen lähtöä ja fiilis oli
katossa. Tein viime hetken hifistelyt ja pakkasin reppuun taukotakin ja
lämmintä kaakaota sekä Pepsi-tölkit ensimmäisen osan hiihtäjille. Lumipuvun
alla oli vaan kevyt urheilukerrasto ja pakkanen alkoi kiristyä aika napakaksi
illan kääntyessä yöksi. Taukotakki on tarpeellinen itselle, kun olimme
vaihtopisteellä ja samoin myös näille hikisille vaihtoon tuleville miehille. Me
lähdimme kuitenkin siirtymään omalle vaihtopisteelle aika rivakkaa vauhtia,
että emme myöhästy ja pilaa suoritustamme. Vaihtopisteelle oli kuitenkin ehkä
noin 5-6 km matkaa.
Saimme mukavan hien pintaan kun saavuimme oman osuutemme
alkuun sovitulle vaihtopisteelle. Puimme taukotakit päällemme, koska pakkanen
oli jo kiristynyt -10 paremmalle puolelle. Hikinen kroppa alkoi nopeasti
jäähtymään odotellessamme saapuvaa ensimmäisen osuuden partiota. Noin puoli tuntia
odoteltuamme alkoi otsavaloja näkymään pimeässä pohjoiskarjalaisessa metsässä.
Partiot hiihtivät ohi, eli ne olivat muita joukkueita. Lähdimme hiihtämään
meidän partiota vastaan ja jäimme muiden joukkueiden käyttämän ladun
risteykseen odottamaan omaa vaihtoa. Syke alkoi nousemaan kun näimme partiomme
lähestyvän. Oli mahtavaa päästä hiihtämään, kroppa täynnä virtaa. Äijät olivat
vetäneet kovaa ja pitkän osuuden. Kasvoista näki että he olivat antaneet kyllä
kaikkensa ja nyt oli meidän vuoro.
Kuva: Janne Hyvärinen |
Lähdimme hiihtämään kohti 2. rastia ja sauva jäi mäntyyn
kiinni heti osuuden alussa ja tippui kädestä. Siinä meni aikaa hukkaan heti 10
sekuntia kun kävin noukkimassa sen ylös ja pääsin jatkamaan matkaa. Leimaus
meni vähän sählätessä, mutta matka jatkui kaiman johdolla ihan hyvää vauhtia.
Päivällä laitettu pito olisi pitänyt jättää laittamatta. Kylmä ilma oli
kuivattanut lumen nihkeämmäksi kuin päivällä. Reittimme kulki vaihtelevaa
reittiä metsässä, kuntolatujen pohjia ja jäisiä tieuria myöten 3 rastille.
Muutamat mäet söivät hyvin energiaa hartioista, mutta fiilis oli hyvä. Olisipa
luistokin ollut yhtä hyvä kuin fiilis. Jäiset tiet olivat hyviä mennä
tasatahtia, siellä ei voitelulla ollut merkitystä. Hiekoitetut kohdat veivät
vähän flow:ta kun sukset töksähtivät karkeaan soraan. Onneksi sukset jalassa
sai juostuakin hieman, niin en lentänyt turvalleen, kun tuli äkkipysäys.
Rasti 3. oli yleisörasti. Leimaus meni vähän penkin alle,
kun narussa roikkuva leima kiertyi kaiman rynnäkkökiväärin piipun ympärille.
Sitä selvitellessä meni noin 15 sekuntia ylimääräistä aikaa. Tämän yleisörastin
jälkeen matkamme jatkui jäistä tietä myöten kohti seuraavaa vaihtopaikkaa, joka
oli noin 5 km päässä. Noin 2 km hiihdettyämme tieuralla ei ollut enää jäätä
niin paljoa ja luisto huononi sekä hiihtämättömyyteni alkoi tuntumaan
hartioissa. Reitti siirtyi tieltä metsään ja järviosuudella pitkä kova hiihto
alkoi jo tuntumaan. Vauhtini oli hiipunut selvästi. Tasatahti ei ollut
voimakasta, joten etenin vuorotahdilla aina viimeiselle jäiselle tiepätkälle
asti. Vaihtoon päästessäni oli olo, että olin antanut kaikkeni ja parempaan en
olisi pystynyt. Kun kolmannen parin hahmot olivat kadonneet pimeyteen, lähdimme
hiihtämään taukotakit päällä rauhalliseen tahtiin kohti yöpymispaikkaamme ja
suihkuja. Oli hyvä olo ja palauduin kovasta repäisystä aika nopeasti. Ei ole
mennyt triathlontreenit hukkaan. Matkalla katselin järven jäälle vanhoja
verkkopaikkojamme ja saukon jälkiä jäällä. Höpisin kaimalle lapsuuden muistoja
ja Jussi varmaan ajatteli, että pitäisi nyt jo turpansa kiinni.
Loppusijoituksemme oli 4. sija reserviläissarjassa. Sijoitus
oli mielestäni hyvä, mutta pystytään parempaan. Minun lisäksi ensikertalaisia
oli joukkueessa monta. Se on aina huono asia, kun on kyse kilpaurheilusta.
Minun ja kaiman osuus ei mennyt huonosti leimausten takia, vaan oma
suoritukseni olisi voinut olla parempi, jos olisin harjoitellut hiihtoa
enemmän. Huonokuntoisena en kuitenkaan kilpailuun lähtenyt, vaan olen
kovemmassa kunnossa kuin ikinä. Lajikohtainen harjoittelu olisi pitänyt olla
parempaa. Lupasin itselleni hankkia hiihtokunnon paremmaksi, jos vielä
joukkueeseen ensivuonna valitaan. Tapahtuma oli hieno kokemus ja meidän
joukkueen Jermut ovat kovakuntoisia miehiä. Oli kunnia hiihtää tässä
joukkueessa.
Loppuviikko meni levätessä ja töissä. Maanantaina alkoi taas
kova viikko ja valmistautuminen Lanzaroten Ironmaniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti